Näkökulma: Onko hallituksen poliittinen kriisitietoisuus ajan tasalla?

Hallituksen kriisi on ajanut Suomen poliittiseen taantumaan. Se uhkaa kääntyä poliittiseksi lamaksi, arvioi Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Timo Seppänen.

Näkökulmat
Timo Seppänen
Jukka Lintinen / Yle kuvapalvelu

Pääministeri Jyrki Katainen järjesti loppukesästä ns. Heureka foorumin herättääkseen kansalaisten kriisitietoisuutta. Pääministerin mielestä sitä tarvitaan, koska Suomen talouden vaikeudet syvenevät ja ongelmien korjaaminen vaatii kansakunnalta kipeitä uhrauksia.

Minun kriisitietoisuuteni on sittemmin lisääntynyt roimasti. Hallituksen työskentely on kasvattanut sitä päivä päivältä. Olen tullut tietoiseksi siitä, että Suomi on paitsi taloudellisessa myös poliittisessa kriisissä.

*Kysyin *maanantaina politiikan tutkija Ville Pernaalta, onko Suomessa poliittinen kriisi. Pernaa totesi alkajaisiksi, että ensin pitäisi määritellä, mitä poliittinen kriisi tarkoittaa. Tutkijana Pernaa varoo käyttämästä voimakkaita sanoja kevytmielisesti.

Käsite "hallituskriisi" on vakiintunut termi politiikan sanastossa. Se kuvaa tilannetta, jossa hallitus joutuu eroamaan ja maa ajautuu tilanteeseen, jossa sillä ei ole kansan valitsemaa poliittista johtoa. Sanaa ”kriisi” ei yleensä käytetä enemmistöhallituksen työtä arvioitaessa. Jos enemmistöhallitus on aikaansaamaton, on tapana puhua heikosta hallituksesta.

Vaikka Suomessa ei ole hallituskriisi, maassa on mielestäni hallituksen kriisi. Toisin sanoen hallitus on kriisissä. Jyrki Kataisen hallitus on ollut koko olemassaolonsa ajan suurissa vaikeuksissa. Sekä hallituksen päätöksenteko, että päätösten toimeenpano takkuavat hyvin poikkeuksellisella tavalla.

Hallituksen kriisin lisäksi maassa on nyt myös yleisempi politiikan kriisi.

Timo Seppänen

On hämmästyttävää, kuinka avoimesti eri puolueiden ministerit kiistelevät julkisuudessa päivänpoliittisista kysymyksistä. Vielä hämmästyttävämpää on se, että yksi hallituspuolueista saa kuukausikaupalla harkita, jatkaako puolue hallituksessa vai ei.

Vähän väliä vaikuttaa siltä, että joku ministereistä on hallituksen sisäisessä oppositiossa jossakin yksittäisessä kysymyksessä.

Hallituksen kriisin lisäksi maassa on mielestäni nyt myös yleisempi politiikan kriisi. Monet hallituksen kriisin oireista johtuvat uskoakseni tuosta laajemmasta kriisistä. Sen piirteitä ovat mm. populismin nousu, poliittisen kentän uudenlainen pirstaleisuus ja politiikan vastaisten mielialojen voimakkuus.

Tällaisissa oloissa hallituspuolueita pelottaa tehdä kovia poliittisia päätöksiä. Kun hallitus esimerkiksi määrittelee keinot julkisen talouden vajeen poistamiseksi, se merkitsee vääjäämättä palvelujen laadun alentamista ja julkisen sektorin työpaikkojen karsintaa.

Jyrki Kataisen hallitus on luvannut poistaa julkisen talouden kestävyysvajeen rakenteellisia uudistuksia sisältävällä toimenpidepaketilla. Tämän kuun lopulla hallituksen on määrä yksilöidä keinot, joilla miljardien säästöt kootaan.

Jos rakenteellisten uudistusten toimeenpano pysähtyy tuolloin puolitiehen, siihen ne nykyiseltä hallitukselta sitten jäänevätkin. Pian puolueet alkavat nimittäin valmistautua kevään eurovaaleihin. Sitten puolueiden huomio alkaakin kohdistua jo vuoden 15 eduskuntavaaleihin. Mitä lähemmäs niitä tullaan, sitä vähemmän ikäviä päätöksiä hallituspuolueet uskaltavat tehdä.

Hallituksen kuun lopulle sopimat talkoot ovatkin äärimmäisen tärkeät. Jos Katainen ja kumppanit onnistuvat tuolloin yksissä tuumin säästöhankkeissaan, hallituksen kriisi saattaa hellittää oleellisesti.

Jos taas rakenneuudistuspaketti jää suutariksi, kriisi kärjistyy todella pahaksi, hallituskauden loppua leimaavaksi pattitilanteeksi. Se olisi kova kolaus hallituksen arvovallalle. On kuitenkin syytä ymmärtää, ettei hallitus silti joutuisi välttämättä eroamaan, koska hallituspuolueilla on eduskunnassa takanaan vankka kansanedustajien enemmistö.

Haastattelin viime viikolla taloustieteen professori Sixten Korkmania. Hän kertoi Albert Einsteinin tokaisseen: ”Jokaiseen vaikeaan ongelmaan on ratkaisu, joka on yksikertainen, houkutteleva ja väärä.”

Korkman kehottikin suomalaisia pohtimaan: ”Miten voimme auttaa hallitusta, jotta se kykenisi tekemään ikäviä ratkaisuja.” Korkmanin mielestä näin pitäisi toimia, jotta mahdollisimman moni kansalainen ymmärtäisi, ettei Suomen nykyisiä ongelmia saa ratkaistua yksinkertaisin tempuin.

Kansalaiset eivät kuitenkaan voi olla ihmeemmin avuksi hallituksen kriisin laukaisemisessa. Siinä hommassa vastuu on hallituspuolueilla ja niiden johtajilla. Jollei poliittinen kriisitietoisuus, rohkeus ja vilpitön yhteistyöhalu nouse tuossa joukossa oleellisesti, poliittinen taantuma saattaa kääntyä lamaksi.