Onko seurakuntien viini muuttunut vedeksi?

Eniten ehtoollisviininä käytetään espanjalaista Malaga-viiniä, mutta osa seurakunnista tarjoilee kotimaista Valamon luostarissa valmistettua viiniä. Tarpeen vaatiessa viiniä voi laimentaa vedellä.

Kotimaa
Konfirmaatiotilaisuuden ehtoollinen kirkossa.
Seppo Sirkka / Yle

Perinteisessä evankelilais-luterilaisessa jumalanpalveluksessa on tarjoiltu alkoholipitoista ehtoollisviiniä. Sisältääkö ehtoollisviini vielä nykyään alkoholia?

-Kirkossa voi tarjoilla monenkinlaista viiniä, mutta perinteisesti on tarjoiltu espanjalaista Malaga-viiniä, joka on väkevää viiniä ja sitä voi ostaa Alkosta myös kotiin, kertoo asiantuntija Terhi Paananen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskushallinnon toiminnalliselta osastolta.

Väkevässä Malaga-viinissä alkoholia on 13-16 prosenttia. Isossa osassa Suomen seurakunnista käytetään Malaga-viiniä, mutta on olemassa myös kotimainen vaihtoehto.

- Monet seurakunnat käyttävät Valamon luostarissa valmistettua ehtoollisviiniä.

Ehtoollisviinin pitää olla valmistettu rypäleistä

Myös alaikäiset saavat ehtoollisviinin, jos ottavat ehtoollisen vastaan. Seurakunta voi halutessaan laimentaa viiniä vedellä. Oleellista on se, mistä viini on tehty.

- Ehtoolisviini tehdään aina rypäleistä eikä marjoista. Rypäleet viittaavat siihen alkuperäiseen Jeesuksen asettamaan ehtoolliseen ja siinä käytettiin rypäleistä tehtyä viiniä niin kuin Palestiinassa ja Lähi-idässä on tapana, sanoo Paananen.