Poliisi selvitellyt asuntomurtojen sarjan

Poliisi on saanut valmiiksi lokakuun alussa useilla paikkakunnilla tapahtuneita asuntomurtoja koskevan esitutkinnan. Teoista epäiltyinä on kolme romanialaista miestä.

Asuntomurto

Murrot tapahtuivat lokakuun aikana, ja niitä tehtiin Jämsässä, Jyväskylässä, Espoossa, Akaalla ja Tampereella.

Poliisin mukaan epäillyt tulivat Suomeen 3. lokakuuta, ja murrot tapahtuivat muutaman päivän sisällä tästä.

Epäillyt saatiin kiinni Helsingistä ja he ovat ovat edelleen tutkintavankeudessa epäiltyinä useista törkeistä varkauksista.

Pientaloasuntoihin myös päiväsaikaan murtautumalla tehdyissä teoissa anastettiin erilaista pientavaraa, koruja ja vastaavia.

Asia siirtyy nyt syyteharkintaan Keski-Suomen syyttäjänvirastoon.