Venäläisen sotilaan päähän lyömä puu-ukko ehdolla eurooppalaisen perintöpalkinnon saajiksi

Suomi on lähettänyt kahdeksan ehdotusta Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon saajiksi. Mukana ovat suomalaiset puiset vaivaisukot, joista monet kuvasivat Suomen sodassa vammautuneita sotilaita. Suomen vanhin vaivaisukko on Hämeenlinnan Hauholla. Venäläinen sotilas on lyönyt siltä pään halki.

Kotimaa
Hauhon vaivaisukko seisoo Hauhon kirkossa
Hauhon kirkossa majaileva vaivaisukko on Suomen vanhin. Sen pää koki kovia isovihan aikoihin.Aki Paavola / Yle

Suomi osallistuu kahdeksalla ehdotuksella kisaan Europa Nostran ja Euroopan unionin vuoden 2014 kulttuuriperintöpalkinnoista. Voittaja selviää keväällä 2014.

Kilpailussa on useita eri sarjoja. Koulutuksellisien ja tietoisuutta lisäävien hankkeiden sarjaan osallistuu Pelastakaa vaivaisukot -hanke, johon liittyi muunmuassa kesällä 2013 järjestetty Vaivaisukot Kerimäellä -näyttely. Tarkoituksena oli lisätä tietoa vaivaisukoista ja niiden merkityksestä.

Kerimäen kirkkoon oli koottu nelisenkymmentä vaivaisukkoa. Näyttely keräsi yli 50 000 vierasta. Mukana oli Hauhon ukko, joka on ajoitettu 1600-luvun lopulle. Se on Suomen vanhin vaivaisukko. Näyttelyssä esiteltiin myös maamme ainoa tunnettu vaivaisakka Soinista.

Hauhon kirkossa seisova ukko tunnetaan sokeana Bartimeuksena. Se on kerännyt rahaa diakoniatyölle jo 300 vuotta. Kirkonkirjoista käy ilmi, että että isovihan aikana venäläinen sotilas löi Hauhon ukkoa jollakin teräaseella päähän, koska ei päässyt kirkkoon sisälle. Halkeama näkyy yhä puisen ukon päässä.

Vaivaisukot olivat perusturvan pioneereja

Suomessa vaivaisukkoja on säilynyt 145 kappaletta. Suurin ukoista on veistetty 1800-luvun alkupuolella. Monet niistä kuvasivat Suomen sodassa vammautuneita sotainvalideja.

Suomen sota oli Venäjän ja Ruotsin välinen sota jota käytiin vuosina 1808-1809. Lopputuloksena Suomi liitettiin osaksi Venäjää.

Suomalaisten vaivaisukkojen tarkoituksena oli kerätä rahaa köyhille seisomalla kirkkojen edustalla. Osa veistoksista tekee tätä työtä vielä tänäänkin.

Euroopan kulttuuriperintöpalkinnosta kilpailevat myös seitsemän muuta kohdetta ja hanketta, joista voi lukea lisää alla olevasta linkistä.