1. yle.fi
  2. Uutiset

Saksan juutalaisten neuvosto tuohtui kiisteltyjen taideteosten palauttamisesta taidekauppiaalle

Takavarikoituun kokoelmaan kuuluu noin 1 300 teosta, joista osa on arvokkaita. Noin 600 kuului alun perin juutalaisille.

Ulkomaat

Saksan juutalaisten keskusneuvosto on tuohtunut Baijerin oikeusviranomaisten päätöksestä palauttaa osa takavarikoidusta taidekokoelmasta taidekauppias Cornelius Gurlittille, kertoo sanomalehti Süddeutsche Zeitung.

Neuvoston puheenjohtaja Dieter Graumann pitää viranomaisten kiirettä outona. Kokoelma on ollut takavarikoituna lähes kaksi vuotta, eikä viranomaisilla ole tähän asti ollut kiirettä teosten oikeiden omistajien selvittämisessä.

Syyttäjä Reinhard Nemetz sanoo Süddeutsche Zeitungille, että noin 300 teosta palautetaan ilmeisesti Gurlittille jo ensi viikolla. Syyttäjän mukaan ne ovat ilman epäilyksiä taidekauppiaan omaisuutta. Takavarikoituun kokoelmaan kuuluu noin 1 300 teosta, joista osa on erittäin arvokkaita.

Alustavien arvioiden mukaan noin 600 teosta on kuulunut alunperin juutalaisille, jotka menettivät omaisuutensa natsivallan aikana. Saksan juutalaisneuvoston mielestä teosten omistusoikeuksia pohtimaan pitäisi perustaa erityiselin, jossa oikeuslaitoksen lisäksi olisi liittohallituksen edustajia.

Lue seuraavaksi