1. yle.fi
  2. Uutiset

PuPen Määttänen kannattaa Superpesiksen laajentamista

Ykköspesiksen kärkiporukoihin kuuluvan Puijon Pesiksen puheenjohtaja uskoo, että Superpesiksen tasoerot pienenevät tulevaisuudessa. Pesäpalloväki pohtii parhaillaan, pitäisikö pääsarjajoukkueiden määrää kasvattaa nykyisestä.

Miesten superpesis
Pesäpallomaila ja -pallo.
Yle

Sarjanousua Ykköspesiksestä hamuavan Puijon Pesiksen puheenjohtaja Mika Määttänen kannattaa Superpesiksen joukkuemäärän laajentamista. Joukkuemäärän kasvattaminen lähivuosina kahdestatoista neljääntoista on esillä sunnuntaina pesäpalloilun kilpailuseminaarissa Jyväskylässä.

Määttänen sanoo, että laajentaminen voisi olla hyvä idea muutaman vuoden kuluttua. Hän uskoo, että Superpesiksen tasoerot pienenevät, kun uransa ehtoopuolella olevat konkarit lopettavat uransa.

- Vaikea sanoa, mikä tarkalleen olisi sopiva ajankohta, mutta kovin nopeasti sitä ei välttämättä kannata tehdä. Uskon, että "superin" voimasuhteet tasoittuvat muutaman vuoden kuluttua. Ja kun katsoo jo viime superpesiskarsintaa, niin eivät ne tasoerot Superpesiksen kahden huonoimman ja Ykköspesiksen kahden parhaimman välillä niin suuria olleet, Määttänen pohtii.

PuPe hävisi syksllä karsintasarjan Alajärven Ankkureita vastaan voitoin 1–3 ja toisessa otteluparissa Superpesiksen Jyväskylän Kiri oli parempi Oulun Lippoa vastaan voitoin 3–2.

SiiPe samoilla linjoilla

Myös täksi kaudeksi Ykköspesikseen kabinettipäätöksellä nousseen Siilinjärven Pesiksen puheenjohtaja Petri Kejonen kannattaa laajentamista.

- Jos taso riittää neljääntoista joukkueeseen, niin kannatan ehdottomasti. Ykköspesiksen kärki on jo tällä hetkellä hyvää tasoa, Kejonen sanoo.

Yle Urheilu kertoi tällä viikolla, että superpesisseurojen näkemykset laajentamisasiaan jakautuvat, puolet seuroista kannattavat ajatusta ja puolet vastustavat sitä. Vastustajien mielestä sarjasta tulisi epätasaisempi, sillä tasokkaita pelaajia ei riittäisi neljääntoista joukkueeseen.

Lue seuraavaksi