Hyppää sisältöön

Eino - myrsky aiheutti miljoonavahingot sähköverkolle

Sunnuntaina Pohjois-Karjalan eteläisten alueiden yli pyyhkäissyt Eino-myrsky katkoi sähköt enimmillään yli 21 000 taloudelta. Korjaustöissä oli parhaimmillaan 125 sähköasentajaa, toimihenkilöä ja metsä- sekä koneurakoitsijaa. Korjauksista ja korvauksista aiheutui noin miljoonan euron kustannukset.

Vuonna 2013 sähköverkkoja jouduttiin korjaamaan Kesälahdella Eino-myrskyn jäljiltä. Kuva: Milla Holm / Yle

Sunnuntaina Pohjois-Karjalan eteläisten alueiden yli pyyhkäissyt Eino-myrsky katkoi Pohjois-Karjalassa sähköt pahimmillaan yli 21 000 taloudelta. Korjaustöihin päästiin heti tuulen tyynnyttyä ja sähköt saatiin palautettua valtaosalle asiakkaita maanantai-aamuun mennessä.

Korjaustöissä oli enimmillään 125 sähköasentajaa, toimihenkilöä ja metsä- sekä koneurakoitsijaa.

Pohjois-Karjalan Sähkön nettipalvelussa kävi sunnuntain aikana noin 20 000 vierasta, jotka tekivät palvelussa yli kolme miljoonaa hakua. Katkoksiin liittyneitä tekstiviestejä lähettiin asiakkaille reilut 200 000 kappaletta. 

Jakeluverkoston korjauskustannukset asiakkaille maksettavine vakiokorvauksineen nousevat noin miljoonaan euroon. Sähkökatkosten vakiokorvaukset maksetaan asiakkaille automaattisesti, eikä niitä siten tarvitse erikseen hakea.

Vaikka sähköyhtiöllä onkin ollut selvillä runkoverkon häiriötilanne, ei esimerkiksi kiinteistölle johtavien sähkölinjojen tilannetta ole kysyjille voitu välittää, kertoo PKS Sähkönsiirto Oy:n käyttöpäällikkö Mikko Leinonen:

- Jonkin verran epäselvyyttä on aiheuttanut se, ettäKatkot - palvelu (siirryt toiseen palveluun)ssa näkyvät vain 20 kilovoltin runkojohdon häiriöt. Monet asiakkaamme ovat Einon päivän myrskyn jälkeen tästä syystä tiedustelleet meiltä oman kiinteistönsä tilannetta.

- Meillä ei ole kuitenkaan mahdollisuutta tarkistaa muuntajan ja asiakkaan välisten johto-osuuksien tilannetta, vaan olemme pienjännitevikojen suhteen asiakkailta saatujen tietojen varassa, sanoo Leinonen.

Mikäli asiakas (PKS:n) ei ole saanut sähköyhtiöltä häiriötä koskevia tekstiviestejä, häntä neuvotaan kirjautumaan netissä suoraan PKS:n Katkot -palveluun ja päivittää siellä omat yhteystietonsa ajan tasalle.

Noin kymmenen prosenttia sähköyhtiön asiakkaista ei saa tällä hetkellä tekstiviestejä katkoksista, koska asiakkaan puhelintietoja ei ole sähköyhtiöllä.

.
.