1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Siekkisen numero jäädytetään tänään - "Juniorina siskot vetivät varusteet pulkalla bussipysäkille"

JYP juhlii 90-vuotista taivaltaan jyväskyläläisenä urheiluseurana. Yksi "jyppiläisen" jääkiekkohistorian suurista tekijöistä on Ari-Pekka "Kenkä" Siekkinen, jonka pelinumero 1 jäädytetään perjantaina juhlaottelussa Ässiä vastaan.

urheilu

Jyväskylän Kangasvuoresta kotoisin olevan Ari-Pekka Siekkisen tie huippumaalivahdiksi ja valmentajaksi on kulkenut tossulätkän ja pesäpallon kautta.

Myöhemmin tielle on sattunut mutkiakin ja myös sattumalla on ollut iso osuus siihen, että "Kengästä" tuli liigamaalivahti. Vuosina 1985-2002 Siekkinen pelasi kotimaisen liigan lisäksi Ruotsissa, Saksassa ja Italiassa.

Peliuran jälkeen alkoi valmentajaura, jonka kirkkaimpana kruununa on mestaruus JYPissä keväällä 2009.

Nyt edessä on pelinumeron jäädytys perjantaina juhlaottelussa Porin Ässiä vastaan. Siekkinen veikkaa hetkestä tunteikasta.

Kuuntele Ari-Pekka Siekkisen tarina linkistä ylhäältä.

Lue seuraavaksi