1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. viihde

Kuplettimestari takoo teemalevyä: "Levyllä uidaan kunnolla vastavirtaan"

Itäsuomalaiseksi ilkikuristiksi luonnehditulla Jukka Kervisellä on koko ajan monta rautaa tulessa. Taiteen moniosaaja Jukka Kervinen esiintyy parhaillaan Kirjakantissakin nähtävässä pienoismusikaalissa, valmistelee dokumenttia jalkapalloilijasta ja aikoo levyttää uudenlaisen teemalevyn.

viihde
Jukka Kervinen
Juhani Forsman / Yle

Taiteen moniosaaja Jukka Kervinen on jatkuvasti monen asian äärellä. Kervinen esiintyy parhaillaan Kuopion Kirjakantissakin nähtävässä pienoismusikaalissa Lihan ikävä.

- Se on tarina peräkammarin pojasta Taisto Kiimalaisesta, joka haluaa eroon 48 vuotta kestäneestä poikuudestaan. Se tuottaa sankarille vastoin- ja myötäkäymisiä ja hehkeää draamaa. Eli tällainen erittäin tavallinen tarina, Kervinen nauraa.

Kaikki me ollaan tanssimiehiä, kun ohjaaja laittaa tarpeeksi tiukalle.

Jukka Kervinen

Näyttelijä-muusikko kertoo pääsevänsä esittelemään myös tanssitaitojaan lavalle.

- Uusi elementti musikaalissa nähdään, kun Kervinen on lavalla tanssimassa. Se vähän hermostuttaa, mutta kaikki me ollaan tanssimiehiä kun ohjaaja laittaa tarpeeksi tiukalle.

Dokumentti työn alla

Jukka Kervisellä on työtä paitsi musikaalin myös muun taiteen parissa. Hän on tekemässä parhaillaan dokumenttia entisestä jalkapalloilija Atik Ismailista.

- Dokkarin idea on muhinut jo puolitoista vuotta ja sitä on tarjottu Ylelle. Yle on pikkuhiljaa alkanut lämpenemään idealle, kunhan keksimme oikeanlaisen näkökulman dokumenttiin. Kohde on todella mielenkiintoinen ja moniuloitteinen ja näkökulman löytäminen onkin hankalinta, Kervinen sanoo.

Tällä hetkellä dokumentille haetaan rahoitusta juuri valmistuneen trailerin avulla.

- Tällä alalla on hirveesti kilpailua, mihinkään ei ole helppo löytää rahoitusta. Mikko Keinonen, joka on paljon tehnyt dokkareita sanoi, että jos hyvistäkin ideoista yksi kymmenestä lähtee eteenpäin ja saa rahoituksen niin se on jo hyvin.

Teemalevyllä uidaan vastavirtaan

Näiden lisäksi Jukka Kervinen on pyörittänyt pitkään elokuvatyöpajoja esimerkiksi muistisairaiden, eläkeläisten ja etsivän nuorisotyön nuorten kanssa.

Jos hyvistäkin ideoista yksi kymmenestä lähtee eteenpäin ja saa rahoituksen niin se on jo hyvin.

Jukka Kervinen

Työpajoja on tarkoitus jatkaa myöhemmin, kun aikaa löytyy enemmän. Pian aikaa vie paljon myös musiikin tekeminen.

- Tuottajan kanssa ollaan soiteltu, että lähtisin seuraavaksi tekemään teemalevyä, jolla uidaan kunnolla vastavirtaan. Teemalevyjähän tehtiin joskus 70-luvulla paljon ja esimerkiksi Pink Floydin The Wall on hyvä esimerkki tästä. Ehkä itse kuitenkin teen levyn hieman pienimuotoisemmin, kun nälkäfolkista on kyse, Kervinen nauraa.

Jukka Kervinen on itäsuomalainen laulaja sekä laulun- ja kuvantekijä. Hän voitti valtakunnallisen Jaakko Teppo-kuplettikisan vuonna 2012. Kervinen tunnetaan myös esimerkiksi Poetry Slamin eli lavarunouden Suomen mestarina.

Lue seuraavaksi