1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Pitkään kadoksissa olleen perheen luut löydettiin aavikolta Yhdysvalloissa

Poliisi vahvisti perjantaina, että DNA-testien perusteella kahden luurangon jäänteet kuuluvat perheen pojille. Vanhempien luut oli tunnistettu jo aiemmin.

Yhdysvalloissa Kaliforniassa on löydetty pitkään kadoksissa olleen perheen luut. Perhe katosi mystisesti lähes neljä vuotta sitten.

Asian jäljille päästiin aiemmin marraskuussa, kun moottoripyöräilijä kertoi havainneensa aavikolla lähellä Victorvilleä luita, joiden hän epäili kuuluvan ihmisille.

Viime viikolla neljän ihmisen luurangon jäänteet kaivettiin maasta kahdesta matalasta haudasta.

Hammastietojen perusteella saatiin selville, että kaksi luurangoista kuului perheen vanhemmille, 40-vuotiaalle miehelle ja 43-vuotiaalle naiselle.

DNA-testeissä varmistui perjantaina, että jäljelle jääneet luut kuuluvat perheen kahdelle lapselle, neljä- ja kolmevuotiaille veljeksille.

Tapausta tutkitaan. Kuolemansyyntutkija on luokitellut kaikki neljä kuolemaa henkirikoksiksi.

Perhe nähtiin viimeksi kotonaan San Diegossa helmikuussa 2010. Perheen auto oli hinattu pois parkkipaikalta läheltä Meksikon rajaa.

San Diego Union Tribune -sanomalehden mukaan vaikuttaa siltä, että perhe olisi suunnitellut matkustavansa Meksikoon.