Myös Porvoo janoaa Päijänne-tunnelin vettä

Kaupunki varautuu väestökasvun myötä kasvavaan vedenkulutukseen. Lisäksi Porvoosta puuttuu tälle hetkellä kunnollinen

Porvoo
Päijänteen aaltoja
Yle / Tanja Perkkiö

Porvoo tahtoo tulevaisuudessa käyttää Päijänne-tunnelista tulevaa vettä. Kaupungin vesilaitos suunnittelee tunnelin jatkoksi vesiputkea, joka kulkisi Sipoon kautta Porvooseen. Nykyään Päijänne-tunnelin kuljettamaa vettä käytetään Helsingin seudulla.

Putkella Porvoo varautuu vedenkulutuksen kasvuun. Päijänne-tunnelin jatke maksaisi arvioiden mukaan korkeintaan 40 miljoonaa euroa. Putki voisi olla käytössä vuonna 2020 mikäli Porvoon vesi, Sipoon kunta ja HSY pääsevät hankkeen yksityiskohdista sopuun.

Vesiputki myös varmistaisi Porvoon vedenjakelun, jos kaupungin kahdelle päävedenottomolla tulee häiriö. Vesiputkesta olisi iloa myös itään kasvavalle Helsingille. Sipookaan ei jäisi osattomaksi maitaan halkovasta vesilinjasta.

- Tästähän hyötyisivät sekä Porvoo että Sipoo. HSY:n osalta tilanne on se, että he toimivat veden myyjänä. Toisaalta Helsinki kaavoittaa Östersundomin aluetta, jossa on valtavat vedentarpeet tulevina vuosikymmeninä. Tämä hanke hyödyttäisi sekä Sipoota että Helsingin Östersundomia, Porvoon veden toimitusjohtaja Risto Saarinen vakuuttaa.

Porvoon veden johtokunta päättää putkihankkeen jatkosuunnittelusta keskiviikkona.