Astma voi lykätä raskautta

Astmaa sairastavat tekivät lapsensa muita naisia aikaisemmin, joten heille ehti syntyä keskimäärin yhtä paljon lapsia kuin muillekin, vaikka raskaaksi tulemisessa kesti hieman pitempään.

terveys

Astmaa sairastavilla naisilla saattaa mennä tavallista pitempään raskaaksi tulemisessa. Lopulta heille kuitenkin syntyy yhtä paljon lapsia kuin muillekin, tuore tanskalaistutkimus osoittaa.

Tanskalaisten tulokset perustuvat 15 000 kaksosparin kyselytutkimukseen, ja sen perusteella astmaa sairastavista naisista melkein kolmannes oli yrittänyt raskautta yli vuoden ajan ennen onnistumista. Muista naisista näin oli käynyt runsaalle viidennekselle. Raskaaksi tulossa kesti pitempään etenkin astmaatikoilla, joiden sairaus oli huonolla hoidolla.

Astmaa sairastavat tekivät lapsensa muita naisia aikaisemmin, joten heille ehti syntyä keskimäärin yhtä paljon lapsia kuin muillekin, vaikka raskaaksi tulemisessa kesti hieman pitempään, tutkijat havaitsivat.

Raskausongelmat on liitetty astmaan aikaisemminkin. Ne saattavat johtua astmaan kuuluvasta kroonisesta tulehdustilasta, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole.

Tutkimus julkaistiin European Respiratory Journalissa (siirryt toiseen palveluun).

Uutispalvelu Duodecim