Myrsky sotkee kiitospäivän viettoon valmistautuvia Yhdysvalloissa

Myrskyn rippeet yltävät Suomeen sunnuntaina.

Ulkomaat

Ankara talvimyrsky sotkee ensi torstaina vietettävää kiitospäivää odottavien miljoonien yhdysvaltalaisten arkea ja matkasuunnitelmia.

Länsirannikkoa ensimmäisenä moukaroinut myräkkä on edennyt sisämaahan. Myrsky on ehtinyt aiheuttaa muun muassa 12 kuolemaa ja runsaasti autokolareita.

Esimerkiksi lämmöstään kuulu Lubbockin kaupunki Texasissa on muuttunut lumilautapuistoksi, kertoo CNN-uutiskanava. Dallas-Fort Worthin lentokentällä peruttiin maanantaina lähes 200 ja sunnuntaina 300 lentoa.

Räntää ja jäätävää sadetta on luvassa paikoin Yhdysvaltain koillisosiin, joka alkaa ennusteen mukaan kylmetä viikon puolivälissä.

Georgiasta Etelä- ja Pohjois-Carolinaan ulottuvalle alueelle taas on ennustetaan lumen- ja rännänsekaisia rankkoja sateita.

Torstain kiitospäivään mennessä pahin on jo ohi suurimmassa osassa Yhdysvaltoja. Myrsky siirtyy Atlantille lähelle Grönlantia, jossa se vähitellen hiipuu.

Myrskyn osakeskus saapuu kuitenkin vielä sunnuntaina iltapäivällä Etelä-Suomeen, kertoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi. Siinä vaiheessa se on kuitenkin enää normaali matalapaine, jollaisia Suomessa pyörii tällä viikolla useina päivinä.