Jyväskylä miettii tehokkaampaa käyttöä soralle, siitille ja savelle

Jyväskylän kaupunki suunnittelee uudenlaista järjestelmää, jonka avulla esimerkiksi rakennustyömailla syntyvä maa-aines saataisiin parempaan käyttöön. Nykyisin maamassan käsittely maksaa kaupungille vuosittain yli miljoona euroa.

tietojärjestelmät
Kuorma-autot tuovat uutta maata vesittyneelle Salmijärven pohjukalle.YLE / Matti Konttinen

Esimerkiksi rakennustyömailla syntyvää maamassaa kuljetetaan Jyväskylässä uusiin kohteisiin ja läjitettäväksi vuosittain yhteensä 1,3 miljoonan euron arvosta. Kaupunki arvioi, että parhaimmillaan kulut voisivat vähentyä jopa puoleen, jos maa-aineksen käyttöä saataisiin järkeistettyä. Parasta olisi, jos työmaalla kaivettu maa voitaisiin hyödyntää samalla paikalla vaikkapa pulkkamäkenä, meluvallina tai virkistysalueiden rakentamisessa.

Kaupunki on ideoinut järkevämpää maankäyttöä osana parhaillaan käynnissä olevaa resurssiviisausprojektia.

– Maa-ainesten hallinnassa tökkii se, että toimijoilla ei ole tietoa toistensa tekemisestä, eli kaikki tekevät maa-ainesten hallintaan liittyviä asioita ikäänkuin pienessä sumussa, ilman tietoa toistensa liikkeistä, sanoo Jyväskylän kaupungin projektipäällikkö Hannu Onkila.

– Tarvitaan tällänen tietojärjestelmä, joka tuo läpinäkyväksi maa-ainesten hallinnan ja sen missä maaineita syntyy ja millon niitä syntyy.

Kuljetuksesta kovimmat kulut

Kaupungin ideoimasta Jyvässeudun massainfo-järjestelmästä toimijat voisivat tarkistaa, millaisia maa-ainestarpeita seudulla on tulossa ja millaisia aineksia ja mitä maalajeja missäkin on saatavilla.

– Suurin menoerä on kuljetuskustannukset ja tällainen järjestelmä alentaisi niitä merkittävästi, kun maa-ainesta voitaisiin optimoida paremmin, Onkila selvittää.

Järjestelmää tähän mennessä kehitetty esiasteelle osana Resurssiviisas Jyväskylä -projektia, josta edelleen kehitettävät ideat valitaan joulukuussa.