Näkökulma: Aika kultaa retromuistot

Vanhat tavarat ovat taas pop, mutta kaikki vanha ei ole kivaa eikä kaunista. Toimittaja Mikko Tuomikoski nauttii mieluummin nykyaikaisista mukavuuksista kuin retroilusta.

Näkökulmat
Videonauhoja kasassa
Marko Melto / Yle

Retro ja vintage tuntuvat olevan kaikkien huulilla.

Moni vie kirpparille vanhoja romuja, koska niillä ei tee enää mitään. Toiset ostavat ne ja kehuvat löytäneensä taarteita. Kesämökillä kuluneet emalimukit ovat yhtäkkiä nettihuutokaupan hitti ja ne vanhat vaatteet, joihin vannoi olevansa pukeutumatta kuuna päivänä menevät kuin kuumille kiville.

Eniten hämmästyttää vanhojen vaatteiden hamstraaminen. Haluaako joku tosiaan vanhat salihousut, joiden haarukset ovat syöpyneet ruskean harmaiksi, psykedeeliset kuviot ovat haalistuneet näkymättömiksi ja jotka ovat venyneet ja virttyneet niin, että niihin mahtuisi koko perhe?

Entä sitten kengät? Ymmärtääkö kukaan sitä, että vanhat kengät voivat olla liikavarpaiden pilalle venyttämät, niissä voi pesiä uskomattoman ikäviä bakteereja ja että ne todennäköisesti saavat jalat känsille ja rakoille?

Haluaako joku tosiaan vanhat salihousut, joiden haarukset ovat syöpyneet ruskean harmaiksi, psykedeeliset kuviot ovat haalistuneet näkymättömiksi ja jotka ovat venyneet ja virttyneet niin, että niihin mahtuisi koko perhe?

Jos sattuisi käymään hyvä tuuri, saattaisi löytää vaikka käyttämättömiä jalkineita niiltä ajoilta, jolloin Nokia merkitsi muuta kuin maailmalle karannutta kännykkäjättiä. Nokian jalkinetuotannon helmiä olivat aikoinaan esimerkiksi nappikset, joilla tehtiin miljoonia maaleja takapihojen kovissa koitoksissa.

Ja voi sitä riemua, jos jostain löytyisi vielä uudenuutukaiset Retut – vakosamettiset miesten kävelykengät, joilla tanssahdellen muodikas uros hurmasi neitoja lauantaitansseissa.

Kaikilla on jokin vaatekappale, jota muistelee kauhun ja kaihon sekoituksella, mutta miksi pitäisi pukeutua samalla tavalla kuin 40 vuotta sitten?

Jossain vaiheessa vintage- ja retrokeskustelua joku aina muistuttaa siitä, kuinka vanhat tavarat olivat laadultaan parempia, kuin nykyiset. Vanhat käyttöesineet kestivät isältä pojalle, äidiltä tyttärelle ja sitten vielä jätettiin lapsenlapsille perinnöksi. Mummon telkkaria katseltiin yhteen menoon 30 vuotta ja se vanha umpiteräspesukone jynssäsi ainakin kolmen sukupolven pyykit puhtaiksi.

On totta, että ennen vanhaan, vanhoina hyvinä aikoina, ennen sotia, niiden välillä ja niiden jälkeen tavarat tehtiin suurella ammattiylpeydellä, välittämättä siitä, että niiden valmistaminen maksoi ja että asiakas ei tulekaan heti ensi vuonna ostamaan uutta.

Tästä huolimatta on hyvä muistaa sekin, että mummon vanhan telkkarin kanavat käytiin vaihtamassa laitteessa olleesta kytkimestä, uudet kanavat viritettiin käsin ja kuvanlaatu oli sellainen, että nykyihminen todennäköisesti alkaisi heti jynssätä ruutua, koska kuva on niin kumman samea ja Heikki Kahila kuulostaa Pirkko Mannolalta.

Tekniikka kehittyy, mutta käyttäjä pysyy ennallaan ja aika kultaa muistot.

Entä sitten se pesukone, joka murskasi Rauno-sedän varpaat, kun lipesi otteesta viime muutossa? Veden- ja sähkönkulutus olivat sitä luokkaa, että tämän päivän kulutuslukuihin tottuneet ihmiset todennäköisesti ryntäisivät heti ostamaan sellaisen koneen, jonka käyttämiseen heillä on varaa, kun pitää vielä olla ekologinen.

Voisi joskus olla hauska leikkiä sellaista retroleikkiä, jossa vietetään vaikka koko ilta menneiden aikojen malliin.

Eikä sitä jyskytystä kestäisi kukaan. Kun perintölinko pärähtää käyntiin, tärisee koko talopaketti sijoiltaan ja sitten ihmetellään, kun vakuutusyhtiö ei korvaakaan vesivahinkoa.

Kaikesta huolimatta voisi joskus olla hauska leikkiä sellaista retroleikkiä, jossa vietetään vaikka koko ilta menneiden aikojen malliin. Ensin laitetaan kännykät pois päältä, sitten viedään tietokone piiloon ja kannetaan vielä mikroaaltouuni kaappiin.

Mustavalkotelkkarista voisi katsella VHS-videoilta vanhoja Heikki ja Kaija -jaksoja, Peyton Placea sekä Vanamon ja Kolmosen mustavalkoisia ruoanlaitto-ohjelmia. Lapsille olisi tarjolla Kylli-tädin piirrosshow, Kössikenguru sekä itäeurooppalaisia laatuanimaatioita.

Ruoaksi olisi äidin omin kätösin tekemää perunasoppaa ja jälkiruoaksi Rymd-juomaa sekä lettujauhoista tehtyjä ohukaisia. Päivällisen jälkeen pelattaisiin vähän tuliterää Kimbleä ja sitten mentäisiinkin jo nukkumaan, kun ei telkkarista eikä radiosta tulisi enää ohjelmaa.

*Illan lopuksi isä lähtisi vielä irrottamaan *autosta akkua, kun yöksi on luvattu kovaa pakkasta ja äiti jäisi vielä toviksi silittämään seuraavan päivän vaatteita.

Lapset yrittäisivät vielä lukea salaa Viisikoita. Uni tulisi silmään viimeistään siinä vaiheessa, kun taskulampusta loppuisi patteri.

Seuraavana päivänä voisi sitten taas iloita siitä, että saa elää tätä päivää.