1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kuopiossa asuva irokeesi: Olen suvun valkoinen lammas

Kuopiossa asuva dosentti Thomas McElwain näkee savolaisuudessa ja irokeesikultuurissa paljon yhtäläisyyksiä. Toista kymmentä vuotta Kuopiossa asunut McElwain kuuluu irokeesi-intiaanien seneca-heimoon.

kulttuuri
Thomas MacElwain
Thomas MacElwain on sekä isän että äidin puolelta irokeesi-intiaani.Kaisu Lötjönen / Yle

Kuopiossa asuva dosentti Thomas McElwain on intiaanisukua sekä äidin että isän puolelta. Pitkään Savossa asunut MacElwain vietti lapsuutensa intiaanien parissa ja osaa edelleen puhua irokeesikieltä.

Toisistaan hyvin kaukana olevista kodeista huolimatta McElwain näkee irokeesien ja savolaisten välillä paljonkin yhtäläisyyksiä.

Savo on hyvin erikoinen kulttuuri, josta löytyy yhteyksiä intiaaneihin.

- Molemmat ovat sekakulttuureita. Toisin kuin esimerkiksi karjalaiset tai hämäläiset, savolaiset ovat aina poimineet eväitä tulokkailta. Savo on mielestäni hyvin erikoinen kulttuuri, josta löytyy yhteyksiä intiaaneihin. Savolaiset ja irokeesit ovat molemmat myös vähemmistökansoja, McElwain pohtii.

McElwain sanoo Savon muistuttavan paljon intiaanien reservaattia. Ihmiset muuttavat kotiseudultaan pois töihin tai opiskelemaan, mutta palaavat takaisin jossain vaiheessa elämää. Oma alue koetaan hyvin rakkaaksi.

- Antropologit usein ajattelevat, että intiaanikulttuuri on häviämässä, koska kaikki asukkaat ovat jo vanhoja. Totuus on se, että reservaattiin palataan eläkkeellä. Kun muutin Suomeen, aloin tutkia intiaaneja ja säilytin oman kieleni. Myös savolaisilla on kotimaa, jota rakastetaan ja johon palataan.

Sotka yhdistää luomiskertomuksia

Suomeen vuonna 1973 muuttanut McElwain kertoo, että Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvilla irokeeseilla on luomiskertomus, josta löytyy samoja piirteitä suomalaisen Kalevalan kanssa.

Irokeesien luomiskertomuksessa puhutaan Kalevalan tapaan sotkasta ja alkumerestä. Luomiskertomuksen mukaan maailma syntyy merenpohjasta.

Luomiskertomukset eivät kerro pelkästään siitä miten maailma on syntynyt, vaan myös siitä, millä tavalla se toimii.

- Maailma syntyy taivasmaailman naisesta, jonka mustasukkainen mies tönäisee alas. Meressä ui sotkia, jotka huomaavat taivaasta alas liitelevän naisen. Sotkat miettivät, mitä tehdä asialle. Ne saavat kilpikonnan menemään merenpohjaan hakemaan mutaa. Mudasta kasvaa saari, jonka päälle nainen laskeutuu, McElwain kertoo.

- Luomiskertomukset ympäri maailman ovat sangen samanlaisia, paljon samoja piirteitä esiintyy. Vanhan teorian mukaan sama tarina on levinnyt paikasta toiseen eikä kehittynyt eri paikoissa samanlaisena. Irokeesien luomiskertomuksesta löytyy kuitenkin hämmästyttäviä piirteitä, jotka näkyvät Siperian kautta Iraniin asti ulottuvissa tarinoissa: joku sukeltaa mereen ja ottaa multaa merenpohjasta, josta maailma luodaan.

Irokeesien luomiskertomuksessa tärkeässä roolissa ovat myös hyvä ja paha. Luomiskertomuksessa maailmaan syntyvät kaksoset, joista ensimmäinen luo liian helpon maailman. Toinen tulee perästä ja muuttaa maailman vaikeammaksi.

- Luomiskertomukset eivät kerro pelkästään siitä miten maailma on syntynyt, vaan myös siitä millä tavalla se toimii.

Perinteiset irokeesikulttuurit ovat hyvin tasa-arvoisia

Länsi-Virginiasta kotoisin olevalla Thomas McElwainilla on paljon muistoja lapsuudesta ja elämästä intiaanien läheisyydessä. Hän kuuluu seneca-kansaan.

- Pienenä asuttiin intiaanien läheisyydessä ja kävin paljon heidän luonaan, että opin irokeesikieltä, vaikkavanhemmat korosti englannin osaamista. Minulla oli hyvin tyypillinen intiaanielämä. Isäni suku teki rakennustyötä. Talvella mentiin etelään ja kesäksi palattiin Länsi-Virginiaan. Vielä 50-luvulla kieli oli aika elävä. Vaikka lapsille ei enää kieltä opetettu, vanhempi sukupolvi puhui sitä paljon. Minä pidin heidän kertomuksistaan. Kieli oli tärkeä asia myös siksi, että olin suvun valkoinen lammas. En muistuta intiaania ollenkaan.

Minulla oli hyvin tyypillinen intiaanielämä.

Irokeesit ovat ryhmä itäisen Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoja. Varsinaisina irokeeseina tunnettiin alkujaan viisi keskenään Irokeesiliiton muodostanutta kansakuntaa. Heimot olivat mohawkit, senecat, onondagat, oneidat ja cavugat.

McElwain kertoo, että irokeesikulttuuri on hyvin tasa-arvoinen, jossa naisella on tärkeä asema. Nainen on klaanin ja suvun pää ja kaikki raha, jonka mies tuo kotiin annettiin suoraan vaimolle. Vaimo päätti mitä rahoilla tehdään.

- Nykyään voisi ottaa mallia irokeesikulttuurista. Yhteiskunnat, joissa on niin sanotusti naisvalta, ovat tasa-arvoisempia. Naiselle annetaan tietty valta ja kun miehellä on valtaa jo luonnostaan, niin tulee hyvä tasapaino.

Lue seuraavaksi