Steveco aloittamassa konttien junakuljetukset Venäjälle

Satamaoperaattori on suunnitellut Kotkasta Moskovaan kulkevaa konttijunaa jo pitkään. Ensimmäinen konttien raidekuljetus lähtee todennäköisesti muutaman viikon sisällä.

talous
laivaa lastataan
YLE / Jani Aarnio

Satamaoperaattori Steveco on aloittamassa konttikuljetukset junalla Kotkasta Moskovaan. Konttijunaa on suunniteltu puolitoista vuotta, ja sitä markkinoidaan parhaillaan asiakkaille.

Stevecosta kerrotaan, että vastaavanlaista konttijunaa ei Suomesta ole vähään aikaan lähtenyt. Stevecon pääpartneri hankkeessa on Venäjän rautatieyhtiö, jonka avulla junakuljetusten hintaa on saatu painettua lähemmäs autokuljetuksien kustannustasoa.

Yhtiön myyntijohtaja Tapio Mattila kertoo, että junakuljetusten hintataso ei heittele kuten kumipyörillä tapahtuvassa liikenteessä.

– Asiakkaamme ovat sanoneet, että Suomen reitin yksi huono puoli on, että junaa ei ole. Nyt se on, mutta hinta pitää saada samaksi kuin autoilla, Mattila sanoo. Hänen mukaansa nyt ollaan jo lähellä.

Mattila odottaa ensimmäisen Moskovan konttijunan lähtevän lähiviikkojen aikana. Konttijunan lisäksi Steveco on avannut konttorin Pietariin vauhdittaakseen myyntiä Venäjällä. Steveco on myös vahvistanut Moskovan konttoriaan.