Keskustan Tölli odottaa hallituksen rakenneuudistusneuvotteluista konkreettisia päätöksiä

Kansanedustaja Tapani Töllin (kesk.) mukaan keskusta aikoo paneutua huolella hallituksen esitykseen. Hallitus jatkaa tänään neuvotteluja talouden kestävyysvajetta korjaavista rakenneuudistuksista.

Kotimaa

Keskustan kansanedustaja Tapani Tölli odottaa hallituksen tämän päivän rakenneuudistusneuvotteluista konkreettisia päätöksiä. Yle Radio 1:n Ykkösaamussa vierailleen Töllin mukaan keskusta ei teilaa etukäteen mitään, mutta aikoo paneutua huolella hallituksen esitykseen.

Hallitus jatkaa tänään neuvotteluja talouden kestävyysvajetta korjaavista rakenneuudistuksista.

- Oleellista tässä asiassa on se, että päätöksillä on myös oikeaa vaikuttavuutta. Saadaanko säästöjä ja ettei säästetä kustannuksista piittaamatta. Se on tällä hetkellä ollut suuri ongelma monissakin ratkaisuissa, sanoo Tölli.

Kansanedustaja Sirpa Paatero (sdp.) odottaa, että rakenneuudistusneuvotteluissa tehdään sellaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen.

Vasemmistoliiton Martti Korhonen puolestaan arvioi, että hallituksella on edessään vaikeita päätöksiä. Hänen mukaansa kyseessä on iso paketti, joka on pystyttävä sovittamaan yhteen.

- Se on välttämätöntä, että päätökset tehdään ja saadaan aikaiseksi. Kyse on kymmenien vuosien tulevaisuudesta ja että kansalaiset saavat yhteiskunnan palveluja, Korhonen sanoo Yle Radio 1:n Ykkösaamussa.