Professori: Eläimiä uhkaaviin uusiin virustauteihin varauduttava

Eviran tutkimusjohtajan, eläintautivirologian professorin Liisa Sihvosen mukaan muun muassa afrikkalainen sikarutto ja hevosten näivetystauti on otettava vakavasti. Myös kulkukoirien tuonti Suomeen on lisääntynyt, arvioidaan eläinlääkäriliitosta.

Kotimaa

Eviran tutkimusjohtajan Liisa Sihvosen mukaan Suomessa on varauduttava ajoissa eläimiä uhkaaviin uusiin virustauteihin. Hänen mukaansa tähän mennessä virustautien torjunnassa ja hallinnassa on onnistuttu hyvin.

Sihvonen sanoo, että uusia uhkia ovat muun muassa afrikkalainen sikarutto, hevosten näivetystauti ja hyönteisten levittämät sinikielivirustartunnat märehtijöillä. Hän on huolissaan etenkin afrikkalaisen sikaruton leviämisestä Eurooppaan.

- Sikarutto on todella vakava tauti ja sen kanssa täytyy olla varpaillaan. Hevosten näivetystauti leviää jo Euroopassa, sanoo eläintautivirologian professori, Eviran tutkimusjohtaja Liisa Sihvonen.

Hänen mukaansa uhkaavat taudit ovat kaikki estettävissä, kunhan vain noudatetaan sääntöjä. Myös kuluttajilla on tärkeä osa, Sihvonen sanoo.

- Sikatilojen bioturvallisuudesta on pidettävä huolta. Lihaa ei saa tuoda esimerkiksi Venäjältä tai Ukrainasta, Sihvonen sanoo.

Kulkukoirien tuonti lisääntyy

Myös kulkukoirien tuonti Suomeen lisääntyy, arvioi Suomen eläinlääkäriliiton hallituksen puheenjohtaja Kirsi Sario. Hänen mukaansa osa koirista tuodaan jalostustarkoituksiin, mutta vielä suurempi osa on yksittäisten ihmisten tai järjestöjen säälistä tuomia koiria.

Kulkukoiria tuodaan Suomeen muun muassa Romaniasta, jossa ne ovat iso ongelma.

- Tyypillisiä maita, joista tuodaan kulkukoiria Suomeen ovat lämpimät maat, joissa ihmiset lomailevat. Esimerkiksi Espanja ja Kreikka, Sario sanoo.

Hänen mukaansa ihmiset tarkoittavat hyvää kuljettamalla kulkukoiria Suomeen, mutta eivät poista sitä ongelmaa, että kulkukoirat lisääntyvät yhä kotimaassaan.

- Eläimet tulisi steriloida ja rokottaa tai lopettaa kotimaassaan, eikä tuoda eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja tai eläintauteja Suomeen, hän linjaa tiedotteessa.