Juhlapukeutuminen on osa kulttuuria - itsenäisyyspäivän juhlia tarvitaan

Suomalaisnaisten juhlavaatettaja Jukka Rintala pukee tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän juhlijoita. Tosin etikettiä piti tutkia tavallista tarkemmin, kun juhlapaikkana on Tampere-talo presidentinlinnan sijaan.

Linnan juhlat
Juhlapukuja Jukka Rintalan näyttelyssä.

Jukka Rintala on tänäkin syksynä loihtinut useita luomuksia, joissa suomalaisnaiset juhlivat tasavallan itsenäisyyttä. Tänä vuonna juhlapaikkana on Tampere-talo presidentinlinnan remontin vuoksi.

Uusi juhlapaikka ja siihen liittyvä ohjelma on otettu huomioon myös itsenäisyyspäivän vastaanoton juhlapuvuissa. Pukusuunnittelija Jukka Rintala sanoo vastanneensa syksyn aikana lukuisiin puheluihin, joissa tiedusteltiin, miten presidentin juhliin pitää pukeutua.

- Me otimme yhteyttä presidentin kansliaan ja pukukoodi tosiaan on nyt erilainen, kertoo pukusuunnittelija Jukka Rintala.

- Puku voi olla joko pitkä, polvimittainen tai lyhyt. Myös housuasu käy nyt naisillekin. On mielenkiintoista seurata minkälainen lopputulos juhlissa nähdään.

Vaikka kyseessä on juhlava itsenäisyyspäivän vastaanotto, uskoo Rintala pukeutumislinjan olevan hieman hillitympi.

- Kyseessähän on nyt parin tunnin konsertti vastaanottoineen, mutta esimerkiksi tanssiaisia ei ole, joten juhla on erilainen.

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa 1996. Muotisuunnittelija Jukka Rintala, taustalla Kaija Pöysti Rintalan suunnittelemassa iltapuvussa.
Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa 1996. Muotisuunnittelija Jukka Rintala, taustalla Kaija Pöysti Rintalan suunnittelemassa iltapuvussa.Yle/Touko Yrttimaa

Jukka Rintala on suunnitellut itsenäisyyspäivän juhliin vuosien aikana kymmeniä pukuja. Paremmuusjärjestykseen hän ei osaa pukuja laittaa, vaikka löytääkin joukosta muutamia mieleen jääneitä.

- Kun teimme ompelijoiden kanssa ensimmäisiä, erikoisempia pukuja, niin ehkä Kaija Pöystin punakultainen puku ja Leena Harkimon harmaa joutsenpuku olivat todella kauniita. Mutta niiden jälkeenkin on ollut lukuisia tosi upeita pukuja, hehkuttaa Rintala töitään.

Juhlamuoti on nyt klassista

Jukka Rintalan mukaan suomalaiset ovat todella kiinnostuneita itsenäisyyspäivän juhlapuvuista.

- Semmoinen gloria on tullut niiden ympärille, kiinnostus on viime vuosina hiponut jopa äärirajoja, naurahtaa Rintala.

Juhlavaatteiden kankaissa näkyy tänä syksynä Rintalan mielestä klassinen tyyli. Käytössä on hienoja tekniikoita, taperttikuosia ja brokadia. Rintalan mukaan ne pysyvät muodissa myös ensi vuonna.

Rintalan mielestä pukeutuminen on osa kulttuuria ja hän pitää vuosittaista itsenäisyyspäivän vastaanottoa tärkeänä tapahtumana.

- Kun 200 kansanedustajaa kävelee punaista mattoa pitkin, äänestäjät voivat katsoa, kuinka he edustavat siellä. Toivottavasti tämä osa kulttuuriamme ei häviä.

Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa 2004. Kansanedustaja Leena Harkimo. Puvun on suunnitellut Jukka Rintala.
Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa 2004. Kansanedustaja Leena Harkimo. Puvun on suunnitellut Jukka Rintala.Yle/Touko Yrttimaa