Kiinan ja Taiwanin välien lientyminen näkyy Tšiang Kai-sekin palatsin remonttina

Palatsin korjaus alkuperäiseen kuntoon on kulttuuriteko. Samalla se on merkki Kiinan ja Taiwanin välisestä poliittisesta liennytyksestä. Palatsi on nyt Tšiangin aikaisessa asussa hiilikellarista pihalla seisovaan Buickiin.

Ulkomaat

Kiinan tasavallan entinen johtaja ja Kiinasta irtaantuneen Taiwanin kansallissankari Tšiang Kai-sek on saanut virallista näkyvyyttä myös manner-Kiinassa, jolle Taiwanin itsenäisyys on aina ollut ankarasti ärsyttävä asia.

Maiden suhteiden sulamisesta kertoo, että Kiinan viranomaiset ovat antaneet remontoida ja avata rakennuksen, jossa Tšiang ja hänen vaimonsa Soong May-ling asuivat ennen kuin pakenivat hävityn sisällissodan seurauksia Taiwanin saarelle vuonna 1949.

Rakennuksen poliittisesta merkityksestä kertoo se, että Kiinan viranomaiset käyttävät talosta nimeä "May-lingin palatsi", jotta välttyisivät viittaamasta Tšiangiin.

Yllätyslöytö komerosta

Nanjingissä kukkulan juurella sijaitseva kolmikerroksinen rakennus oli vuosikymmenien ajan valtion vierastalona. Tavallisia kansalaisia sinne ei päästetty.

Lokakuussa, kolme kuukautta kestäneen 4,3 miljoonan euron remontin valmistuttua, ovet avattiin yleisölle. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat jo käyneet palatsissa. Etenkin se on kiinnostanut ihmisiä, jotka ovat kyllin vanhoja muistaakseen Tšiangin ajan.

Talon komerosta sattumalta löytyneet pohja- ja muut arkkitehtooniset piirrokset mahdollistivat alkuperäisen suunnitelman tarkan seuraamisen, alhaalta hiilikellarista ylös katolle asti.

Työhuonetta hallitsee tasavaltaisen Kiinan perustajan Sun Yat-senin muotokuva. Sekä kommunistit että kansallismieliset pitävät häntä arvossa, ja hänen kukkulahautansa näkyy palatsin ikkunasta.

Soong halusi oman kappelin

Ulkoa katsottuna talossa on paljon kiinalaisia piirteitä, mutta sisustus on länsimainen. Soong oli tuonut tyylin Yhdysvalloista, jossa hän opiskeli.

Myös Soongin uskonto näkyy palatsissa: hän oli metodisti, ja jumalanpalveluksia varten rakennukseen tehtiin pieni kappeli.

– Vanhoista valokuvista näkyy, että lopputulos on täsmälleen samanlainen kuin alkuperäisten asukkaiden aikana, sanoo rakennuksen ylläpidosta vastaava Zhou Zhingxing. Aito on pihalle pysäköity autokin, Tšiangin suosima Buick.

Kiinan ja Taiwanin välinen jännitys on hellittänyt viiden viime vuoden aikana. Niin pitkällä ei kuitenkaan olla, että Kiina harkitsisi pitävänsä Taiwania itsenäisenä valtiona. Kiinan johdolle Taiwan on edelleen Kiinan maakunta ja yksi sen saarista.

Palatsissa se näkyy Tšiangin ja Soongin elämästä kertovan näyttelyn nimessä: "Vuodet Taiwanin saarella".

Lähteet: AFP, Yle Uutiset