Viisikerroksinen rakennus romahti Brasiliassa

Ilmeisesti romahtaminen johtui rakenteellisesta viasta. Kukaan ei loukkaantunut.

Ulkomaat

Viisikerroksinen rakenteilla oleva talo on romahtanut Brasilian suurimman kaupungin Sao Paulon lähellä. Viranomaisten mukaan kukaan ei loukkaantunut maanantaina sattuneessa onnettomuudessa.

Romahtamishetkellä rakennustyömaalla oli 13 työntekijää. Ilmeisesti romahtaminen johtui rakenteellisesta viasta.

Yli 70 palomiestä haravoi raunioita mahdollisten uhrien varalta. Paikalla oli myös koiria.

Romahtanut rakennus sijaitsi Guarulhosin kaupungissa, jossa on myös Sao Paulon kansainvälinen lentokenttä.

Viime vuoden elokuussa 10 ihmistä kuoli rakenteilla olevan rakennuksen romahdettua Sao Paulossa.

Lähteet: AFP