Tentit sujahtivat verkkoon – vastaukset naputellaan kotisohvalta

Verkkotenttiminen tekee tuloaan. Yhä useampi opiskelija vastaakin tulevaisuudessa tenttikysymyksiin omalta kotisohvalta, kannettava sylissään. Tänä vuonna Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen opiskelijat ovat voineet tenttiä verkon kautta jo useita kursseja. Tenttien tekninen valvonta on kuitenkin vaikeaa, ja huijausmahdollisuus on olemassa.

Yliopistokeskus
Nuori nainen selailee tablettitietokonetta sohvalla.
Sari Vähäsarja / Yle

Opiskelijat ovat innostuneet uudesta tekniikasta, joka vapauttaa tenttijän ainakin paikasta. Verkkotenttejä on suoritettu Kokkolan yliopistokeskuksessa jo kymmeniä tänä vuonna.

Useat avoimen yliopiston kurssit voi tenttiä etänä - muun muassa kasvatustieteissä, psykologiassa ja sosiaalityössä sekä tietotekniikan ja sosiaalityön maisterin opinnoissa verkkotenttejä on tarjolla useita.

Yliopistokeskuksessa verkkotenttiminen on ollut mahdollista jo muutaman vuoden, mutta nyt yliopistot ovat vahvasti lähteneet kehittämään asiaa.

Verkkotentissä opiskelija kirjautuu omilla tunnuksillaan suljettuun verkko-oppimisympäristöön. Aikaa tentin tekoon on neljä tuntia. Perinteiseen tenttiin verrattuna itse toteutuksessa on suuri ero.

– Kaikki kirjat saavat olla esillä, sillä kysymykset ovat soveltavia. Niihin ei löydy kirjoista suoria vastauksia, vaikka kuinka etsisi, kertoo Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen opintoneuvoja Sanna Anttonen.

Opiskelija joutuukin itse pohtimaan eri lähteitä. Yhdistelemään tietoa eri kirjoista, keksimään esimerkkejä ja ratkaisemaan ongelmia.

Opettajakin on joutunut uuden eteen. Perinteisen tentin mallin mukaan kysymyksiä ei voi laatia.

– Opettajankin ammattitaito karttuu soveltavien kysymysten laatimisessa. Myös työelämään suuntautuvia kysymyksiä on mietittävä, Anttonen kertoo.

Löytyykö porsaanreikiä...?

Teknisissä ratkaisuissa tietoturvapuoli voi tuoda ongelmia. Mistä tiedetään, että tenttiä suorittaa juuri se opiskelija, jolle tunnukset on yliopistolta luovutettu?

– Eihän sitä satavarmasti pystytä vielä todentamaan, mutta verkkotentin valvontaa kehitetään. Jyväskylän yliopistossakin pohditaan tätä parhaillaan, esimerkiksi opiskelijan tietokoneen kuvausta, Anttonen kertoo.

Eniten uudesta tenttimisestä hyötyy opiskelija. Tentit voi tehdä joustavasti ja silloin, kun itselle sopii. Perhe-elämä tai muu arki eivät tiukista tenttiväännöistä enää järky.

Tietoa pitää pakostakin käsitellä uudelle tavalla eli pohtia ja pähkiä eri kulmista.

Opettaja Sanna Anttonen

Anttonen väittää, että verkkotentti edistää myös oppimista.

– Tietoa pitää pakostakin käsitellä uudelle tavalla. Pohtia ja pähkiä eri kulmista. Selata useita kirjoja, verrata, punnita ja kääntää.

Myös tekstin tuottaminen voi sujua tutussa kotiympäristössä paremmin.

- Monethan kärsivät tenttijännityksestä, kun pitää tenttiä kaikkien muiden keskellä tenttisalissa. Tutumpi ympäristö varmasti rentouttaa ja vähentää jännitystä. Näin keskittyminen paranee, uskoo Anttonen.

Verkkotentit ovat osa verkko-opiskelujen lisääntymistä.

- Verkko tekee tuloaan kaikissa opiskelutavoissa. Siihen näillä verkkotenteillä yritetään vastata.