1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Lappilaisviljelijät huolissaan maitokiintiöistä

Lappilaisviljelijät ovat huolissaan maidon kiintiöjärjestelmän loppumisesta. Maidon kiintiöjärjestelmä päättyy Euroopan Unionin päätöksen perusteella. Lappilaiset tuottajat ovat huolissaan, koska kiintiöjärjestelmän korvaavasta toimintamallista ei ole vieläkään päätetty.

Kotimaan uutiset
Lehmä odottaa lypsyä
YLE / Sauli Antikainen

Lapissa yli 80 prosenttia maatilojen myyntituloista tulee maidosta. Epävarmuus järjestelmän jatkosta vaikuttaa negatiivisesti uusien investointien toteuttamiseen. Lappilaiset maataloustuottajat ottivat kantaa 2015 lakkaavan maitokiintiöjärjestelmän korvaamisees MTK-Lapin syyskokouksessa 3. joulukuuta Rovaniemellä.

Maidon kiintiöjärjestelmä päättyy Euroopan Unionin tehdyn päätöksen perusteella. Suomessa maitokenttää edustava maitovaltuuskunta on omalta osaltaan linjannut jatkoa jo kaksi vuotta sitten, mutta maa- ja metsätalousministeriö heräilee asiaan vasta nyt.

Huolena myös vasikat

MTK-Lapin syyskokouksessa arvosteltiin myös terni- eli pikkuvasikoiden hidasta hakemista maatiloilta. Lihaksi kasvatettavat pikkuvasikat lähtevät syntymätilaltaan lihantuotantoon erikoistuneille tiloille yleensä muutaman viikon ikäisenä. Itä-Lapissa noutoaika näille vasikoille on ollut pisimmillään seitsemän kuukautta. Tämä aiheuttaa ongelmia maitotiloilla, joilla on rajallisesti karsinatilaa pienille vasikoille.

MTK-Lapin johtokuntaan valittiin erovuoroisten tilalle uusia jäseniä. Ylitorniolaisen Merja Korven seuraaja on Kimmo Kantomaa Ylitorniolta. Torniolaisen Anne-Mari Söderströmin tilalle valittiin Marko Repo Simosta. Erovuorossa ollut inarilainen Hanna-Mari Kasurinen jatkaa johtokunnassa.

Lue seuraavaksi