Tervola jarruttaa ikäihmisten liukastelua

Liukastumisista johtuvia tapaturmia aletaan suitsia Tervolassa kunnan voimin. Kunta lahjoittaa liukuesteet kaikille vanhuksille ensi vuonna. Vastaava päätös tehtiin Kuhmoisissa aiemmin tänä vuonna.

Kotimaa
Liukuesteessä olevat piikit pureutuvat lumeen ja jäähän tehokkaasti.
Yle / Riikka Rautiainen

Moni autoilija pysähtyy aivan Tervolan nuorisoseuran oven eteen ja päästää osan kyyditettävistä pois siten, että matka autolta ovelle jää mahdollisimman lyhyeksi.

Nuorisoseuralla on alkamassa eläkeläisten pikkujoulu ja vaikka parkkialueelle on siroteltu soraa, niin juhlaan kiirehtivät vanhukset ovat varovaisia. Jalan lipeäminen voi johtaa leikkauspöydälle ja pitkään toipilasjaksoon kesken joulukiireiden.

- Moni tuttu on keikahtanut nurin liukkailla, mutta isompaa vahinkoa on koitunut vain yhdelle, jonka jalka on kipsattu, sanoo Tervolan vanhusneuvoston puheenjohtaja Ritva Puhakka.

Kunnan kukkaro tulee avuksi

Tervolan kunta on luvannut ostaa ensi vuonna liukuesteet kaikille yli 65-vuotiaille vanhuksille. Tarkoituksena on ehkäistä ikäihmisten liukastumisista aiheutuvia tapaturmia ja vähentää näin sairaanhoidon menoja.

Liukuesteiden ostamista kunnan piikkiin on ehdottanut vanhusneuvosto, jonka jäsenet ovat testanneet erilaisia malleja ja todenneet, että halvin malli on kätevin ujuttaa jalkaan ja siitä pois.

- Kyselin hintoja kolmesta eri liikkeestä ja kallein maksoi 30 euroa mutta tämä viiden euron malli osoittautui helpoimmaksi ja siinä on puolen vuoden takuukin, sanoo Puhakka.

Eläkeläisten juhlaan jonottava Airi Raatikka ottaa tiedon kunnan ostopäätöksestä vastaan iloisena. Ahkera lenkkeilijä varaustautuu tien päälle liukuesteillä, jotka kiinnitetään kenkään tarranauhalla, mutta ne tuppaavat löystymään kovassa menossa.

- Olen katsonut liikkeissä myös kenkiä, joissa on piikit valmiina, mutta ne maksavat toista sataa euroa. Täytyy harkita, jos vaikka itselle ostaisin joululahjaksi, pohtii Raatikka.

Murtuma maksaa tuhansia

Tervolassa on laskettu, että yhden lonkkamurtuman hoitaminen tulee kalliimmaksi kuin liukuesteiden hankkiminen koko vanhusväestölle. Kunnassa on noin tuhat ikäihmistä, joten viiden euron hintaisen liukuesteen hankkiminen vanhusväestölle maksaa 5000 euroa.

- Jos näiden avulla voidaan ehkäistä  yksikin murtuma, niin hankinta on tienannut itsensä.

Mika Simoska

- Jos näiden avulla voidaan ehkäistä yksikin murtuma, niin hankinta on tienannut itsensä, luonnehtii kunnanjohtaja Mika Simoska.

Liukuesteiden jakamista kunnassa ei ole ehditty vielä miettiä, mutta Simoska on luottavainen asian hoitumiseen.

- Vanhusneuvosto tekee yhteistyötä useiden järjestöjen kanssa ja eiköhän niitä voida jakaa terveyskeskuksen kauttakin.

Lonkkamurtuman leikkaus ja hoito maksaa Länsi-Pohjan keskussairaalassa Kemissä keskimäärin 3000 - 5000 euroa, sillä potilas on erikoissairaanhoidossa keskimäärin kolme vuorokautta.

Tähän päälle tulee vielä kotikunnan terveyskeskuksessa annetteva vuodeosastohoito sekä kotihoito, jos potilas tarvitsee apua arkiaskareiden hoitamiseen.

Käsimurtuman hoitaminen maksaa keskussairaalassa puolestaan 500-2500 euroa riippuen siitä pitääkö käsi leikata vai ei.