1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Seikkailijalle elämä on vapaalasku

Journalisti, kuvajournalisti, yrittäjä ja seikkailija Arttu Muukkoselle tulee koko ajan lisää aikaa eikä se kulu ollenkaan. Sillä asenteella ehtii tehdä mitä haluaa. Työ vie miestä ympäri maailmaa, uusia ideoita pulppuaa eikä mies ymmärrä mitä tarkoittaa, kun on tylsää.

Ilmiöt
Arttu Muukkosen
Yle

Arttu Muukkosen ja Matti Möttösen dokumentaristinen elokuva vapaalaskijoista tuli ensi-iltaan marraskuun alussa. Sen jälkeen elokuva on kiertänyt ympäri Suomea.

- Olen kotoisin Lappeenrannasta ja tiedän miltä tuntuu, kun aina erikoisempia leffoja piti lähteä katsomaan Helsinkiin asti. Olen aina halunnut tuoda muillekin hyvää, siksi halusin viedä elokuvan muuallekin Suomeen, sanoo Muukkonen.

Hän kiersi 9 paikkakuntaa ja kävi vielä näyttämässä leffan Libanonissa rauhanturvajoukoillekin.

Pilke-elokuvaa kuvattiin vuoden verran Kanadassa, Alpeilla ja Pohjois-Norjassa. Kanadassa vuorelle noustiin helikopterilla. Muukonen on itse harrastanut vapaalaskua useana talvena pääasiassa Sveitsissä.

- Vapaalasku on aivan mahtavaa. Se on yksi parhaista lajeista, jos haluaa viettää aikaansa ulkona ja tykkää kauniista maisemista ja luonnosta. En ymmärrä miksi pitäisi tehdä mitään muuta kuin vapaalaskea, jos se on vaan mahdollista.

Miksi pitäisi muuta tehdä kuin vapaalaskea?

Muukkonen on mahdollistanut oman unelmaharrastuksensa kovalla työllä. Illalla piti paiskoa töitä baarissa, että päivällä pystyi laskemaan.

- Sanoin kavereille, että mie tulen viisi vuotta myöhässä. Jätin opiskelut joksikin aikaa.

Iranin arkea kuvaamassa

Alunperin Arttu Muukkonen opiskeli kauppatieteitä Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla.

- Sitten mietin, että mitä mie näillä numeroilla teen. Päädyin Tampereelle opiskelemaan kuvajournalismia.

Muukkosen kuvia on nähty mm. Helsingin Sanomissa ja Etelä-Saimaassa. Hän on yksi 11-kollektiivin perustajajäsenistä. Kollektiivi pokkasi vuoden 2013 Patricia Seppälän kuvajournalismipalkinnon 22 000 tuhatta euroa. Muukkonen oli elokuussa Iranissa kuvaamassa kollektiivin uusimpaan projektiin .

- En tiennyt Iranista mitään ennen kuin menin sinne. Halusin kertoa kuvillani millaista on tavallinen arki Iranissa. Arkihan on samanlaista kaikkialla maailmassa.

"Hito hyvä" kaveri

Vielä alle 30 -vuotias mies on jo tähän asti toteuttanut monta unelmaansa. Ja monta unelmaa on vielä edessä. Tylsyydestä Muukkonen ei myönnä koskaan kuulleensakaan.

- Mulla on sellainen periaate, että elämä on täynnä sivuprojekteja. Elämässä voi tehdä mitä haluaa ja mieluiten sellaisia, missä auttaa muita.

Muukkosen mielestä onnistumisen salaisuus on luovuus yhdistettynä kovaan työntekoon ja positiiviseen elämänasenteeseen.

Aikaa tulee koko ajan lisää, ei se kulu

- Maailma on täynnä mahdollisuuksia, aikaa tulee vain koko ajan lisää, se ei kulu.

Tärkeässä asemassa ovat myös samanhenkiset kaverit ja yhteistyökumppanit.

- Mie tähtään siihen, että haluan tehdä jonkun kivan tyypin kanssa töitä, silloin ne eivät tunnu töiltä. Kaksi päätä ajattelee enemmän kuin yksi ja lopputulos voi olla vaikka hito hyvä.

Muukkosen ja ystävänsä graafikko Samu Koskisen kehittämä lappeenrantalaisuuden ylistys Hito hyvä -tuoteperhe laajenee joulukuun puolessavälissä Lappeenrannan joulukadulla.

- Silloin myö myydään kojussa Hito hyvä hienostosinappia värivalojen ja diskopallojen loisteessa.