Naisten uimavuorot jatkuvat Kokkolassa ensi vuonnakin?

Naisten vuoro jatkuu ilmeisesti ensi vuonnakin uintikeskus VesiVeijarissa Kokkolassa. Tänä vuonna vuoroja on ollut muutamia. Haastavaa on löytää sopiva ajankohta yleensä ruuhkaisen hallin sulkemiseen.

Vesijuoksuvyötä voi käyttää vatsalihastreeniin. Varpaat veden pinnalle menosuuntaan ja käsillä kauhoen eteenpäin. Kuva: YLE / Anssi Leppänen

Miehiltä suljetun vuoron ovat löytäneet sekä maahanmuuttajat että kantasuomalaiset. Syksyn viimeisellä kerralla kokeiltu aikuisten uimakoulu oli hallipäällikkö Kaija Heinuan mukaan myös suosittu.

Naisten vuoroa kokeiltiin ensimmäisen kerran huhtikuussa. Syksyllä kertoja on ollut kolme. Kävijöitä on ollut enimmillään muutamia kymmeniä.

Heinua sanoo, että ongelmana on löytää sopiva ajankohta, jolloin keskus suljetaan muilta kävijöiltä. Satunnaiskävijöiden lisäksi hallia käyttävät vakivuoroillaan uimaseurat, vesijuoksijat ja -jumpparit.

Tänä vuonna VesiVeijarin kävijämäärä ylittänee taas 220 000:n rajan; marraskuun lopussa kävijöitä oli ollut edellisvuotista enemmän.