1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Säkylä

Lähimmäiset riensivät apuun kun Säkylässä paloi

Viime perjantaina Säkylässä riehuneessa tulipalossa ison lapsiperheen koti kärsi pahoja vaurioita. Paikallisen SPR:n avunpyyntö Yle Satakunnassa poiki valtavan tulvan auttavia käsiä.

Viime perjantaina säkyläläisen lapsiperheen koti meni tulipalon vuoksi asumiskelvottomaksi.

Puheenjohtaja Tuula Lätti Säkylän SPR:stä otti yhteyttä Satakunnan Radion  Kierrätysradioon, jonka kautta välitettiin avunpyyntö perheelle.

- Kaikkiaan pelkän puhelimen kautta saimme yhteydenottoja noin 200 kappaletta ja lisäksi facebookin kautta tulleita yhteydenottoja on valtavasti. Lämpimin ajatuksin muistamme kaikkia lahjoittajia ja asiassa tukeneita, Tuula Lätti sanoo.

Perheen koti alkaa olla kunnossa. Tulula Lätin mukaan tavaraa tuli paljon yli tarpeen. Osa tavaroista menee Konttiin ja osa jää käsivarastoon odottamaan tarvitsijoita.

- Haluan kiittää SPR Säkylän ja autetun perheen puolesta kaikkia asiassa mukana olleita. Olette olleet taas mahtavia ja anteeksi, kun en millään pystynyt vastaamaan kaikkiin puheluihin, kun niitä oli niin valtavasti. Hyvää joulua kaikille ja vielä kiitos paljon!