"Peipohjan koulun sulkeminen säästäisi selvää rahaa"

Kokemäen kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Tuomo Hinkkanen (kesk) sanoo, että Peipohjan koulun sulkemisella ja yhdistämisellä Tulkkilan kouluun saataisiin merkittäviä säästöjä. Kokemäellä käytäneen maanantain valtuustokokouksessa keskustelua kouluverkon tulevaisuudesta.

Peipohja, Kokemäki

Kokemäen kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Tuomo Hinkkanen (kesk.) rauhoittelee Peipohjan koulussa syntynyttä huolta koulujen yhdistämisestä.

Peipohjan vanhempainyhdistys järjesti keskiviikko-iltana hätäkokouksen, koska Kokemäen kaupunki on alkanut suunnitella Peipohjan koulun yhdistämistä Tulkkilan kouluun vuoden 2016 syksyllä. Lautakuntaa johtava Hinkkanen sanoo, että Tulkkilan peruskorjaus on järkevin ratkaisu, koska myös Peipohja olisi jo ison remontin tarpeessa.

– Huoleen ei ole ollenkaan syytä. Kokemäellä Tulkkilan koulun saneerausta on kaavailtu jo pidemmän aikaa, ja suunnittelu on alkamassa. Jos koulua laajennettaisiin, siihen voitaisiin yhdistää sekä Korkeaojan että Peipohjan kyläkoulut. Tällöin saisimme paremmat ja ajanmukaisemmat opetustilat kaikille kaupungin lapsille. Kouluverkkoselvitys tehdään ensi vuoden aikana. Silloin asia selvitetään lopullisesti, ja tehdään päätökset Tulkkilan koulun laajentamisesta ja remontista, Hinkkanen sanoo.

Koulujen yhdistäminen 2016?

Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajan mukaan Kokemäen Korkeaojan koulua ei kannata lopettaa ennen kuin Tulkkilan koulu on saatu laajennettua. Korkeaojan ja Tulkkilan koulun lakkauttamiset eivät ole Hinkkasen mielestä toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja, vaan molemmat koulut voidaan lopettaa.

– Peipohjan koulu on rakennettu 50-luvulla. Siellä ei ole tehty peruskorjausta, tekniikka on tiensä päässä ja koulu vaatisi ison remontin. Jos Peipohjaa ei remontoida vaan siirretään oppilaat Tulkkilaan, säästetään 1,5–2 miljoonaa euroa selvää rahaa, Hinkkanen sanoo.

Jos Peipohjaa ei remontoida vaan siirretään oppilaat Tulkkilaan, säästetään 1,5–2 miljoonaa euroa selvää rahaa.

Kokemäen kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Tuomo Hinkkanen (kesk.)

Hinkkanen uskoo, että maanantaina Kokemäen kaupunginvaltuuston kokouksessa käydään tiukkaa keskustelua kouluverkon tulevaisuudessa. Tuossa kokouksessa pitäisi hyväksyä ehdotus siitä, että kouluverkosta tehdään selvitys ensi vuoden aikana.

Tulkkilan koulun remontti voitaisiin tehdä vuonna 2015 kesästä alkaen, jolloin oppilaat voisivat siirtyä uudistettuun kouluun vuoden 2016 syksyllä. Tulkkilan oppilaat olisivat väistötiloissa lukuvuoden 2015–2016.

Peipohjan vanhempainyhdistys on päättänyt, että oman koulun puolesta järjestetään maanantaina mielenosoitus ennen kaupunginhalllituksen ja -valtuuston kokouksia. Koulun puolesta kerätään myös adressia.