Mitä lapsuuden makunautintoa sinä kaipaat?

Herkkuhyllyjen sisältö uudistuu jatkuvasti. Moni onkin jäänyt kaipaamaan omasta lapsuudestaan tuttuja makuja ja tuoksuja. Minkä herkun sinä palauttaisit kauppojen hyllyille?

Keskustelu (Suora linja)
Mies pitelee Fazerin lakritsipakettia.
Marjut Sahlberg

Menneen ajan herkkuja kysellään tuon tuosta valmistajilta: Siesta-limonadia, Lola-suklaapatukoita ja Pastirol-pastilleja. Toisinaan toiveisiin myös vastataan.

1970-luvun suosikkimakeinen Hopeatoffee teki paluun kauppojen makeishyllyihin tänä syksynä. Cloetta Suomen tuoteryhmäpäällikkö Sanna Kylmänen kertoo, että comeback tehtiin yleisön pyynnöstä.

- Makumaailma on voinut olla iso osa sitä, miten oman lapsuuden tai nuoruuden on kokenut. Totta kai siinä voi tulla ajatus, että niitä kokemuksia olisi hauska jakaa myös omien lasten kanssa, Kylmänen arvioi.

Mikä lapsuuden tai nuoruuden makumuisto on jäänyt sinun mieleesi? Miksi? Minkä herkun haluaisit takaisin markkinoille?