Poru kiinalaisten Pisa-herruudesta: "Huijaavat"

Jos haluaa näyttää hyvältä maailmanlaajuisessa koulutusvertailussa, kannattaa panna kokeeseen vain parhaat oppilaat. Näin otsikoi talousuutistoimisto Bloomberg.

Ulkomaat

Maailmalla on herännyt hämmennystä Kiinan menestyksestä viimeisimmässä Pisa-mittauksessa. Yksi tulosten äänekkäimmistä arvostelijoista on amerikkalaisen Brookings-tutkimuskeskuksen koulutusasiantuntija Tom Loveless.

– Kukaan ei voi tietää, miten hyvin Kiina suoriutuu kansainvälisessä kokeessa, kunnes se osallistuu kansakuntana samoilla säännöillä kuin muutkin kansat, Loveless kirjoittaa blogissaan.

Pisa-mittauksessa maailman etevimmät 15-vuotiaat kävivät koulua nimenomaan Shanghain miljoonakaupungissa. Shanghai sai parhaat pisteet myös edellismittauksessa. Kun Yle Uutiset laski viimeisimpien Pisa-lukujen pohjalta kokonaisindeksin, kärkikymmenikköön sijoittui Suomen ja Shanghain seuraksi sellaisiakin Kiinan itsenäisesti osallistuneita alueita kuten Macao ja Hongkong.

– Shanghain BKT asukasta kohden on enemmän kuin tuplat koko Kiinan tasosta. Ja Shanghain vanhemmat sijoittavat huomattavasti lastensa koulukseen koulun ulkopuolella, Loveless huomauttaa.

Lovelessin kommenteista kertoo muun muassa talousuutistoimisto Bloomberg (siirryt toiseen palveluun)sekä Time (siirryt toiseen palveluun)verkkolehdessään otsikolla "Kiina huijaa maailmaa oppilasvertailussa". Time väittää suoraan, että Shanghain ja Hongkongin oppilaat ovat paljon paremmin koulutettuja kuin muualla Kiinassa.

Brittiläinen sanomalehti Telegraph (siirryt toiseen palveluun)raportoi asiantuntijoiden epäilevän, miten mielekästä Pisa-mittauksessa on vertailla kaupunkeja ja maita keskenään. Esimerkiksi shanghailaisen opettajan keskipalkka on 4 400 juania, kun taas Yunnanin maakunnan kaupungeissa se on 2 000 juania. Koulutusekspertit arvelevat, että Shanghain opetus on kaukana Kiinan enemmistön tasosta.

Sanomalehti Wall Street Journalin (siirryt toiseen palveluun) mukaan Kiina teetätti Pisa-mittauksen vain Shanghaissa, Hongkongissa ja Macaossa, koska sillä ei ollut teknisiä valmiuksia koko maan kokeeseen.

Wall Street Journal punnitsee myös, mahtaisiko koko maan koe kuitenkaan pudottaa kiinalaista kärkisijoitusta. Usein pienemmissä kaupungeissa oppilaat ovat vielä kilpailuhenkisempiä, sillä esimerkiksi matematiikassa he tarvitsevat pekingiläisiä ja shanghailaisia korkeammat pisteet päästäkseen Kiinan huippuyliopistoihin.