1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Pohjois-Korean johtajan sisäpiiriläisen kerrotaan loikanneen

Eteläkorealaisen televisioyhtiön mukaan loikkari on ollut merkittävässä roolissa Pohjois-Koreassa.

Eteläkorealaisen televisioyhtiön mukaan merkittävä pohjoiskorealainen loikkari on pyytänyt turvapaikkaa Etelä-Koreasta. Loikkarilla saattaa olla tietoja myös Kimin ja hänen isänsä Kim Jong-ilin salaisista varoista.

Jos tiedot pitävät paikaansa ulkomaailma voisi ensi kertaa vuosiin saada sisäpiiritietoa eristyneestä Pohjois-Koreasta.

Etelä-Korean viranomaiset eivät ole vahvistaneet loikkausta.

Loikkarin kerrotaan paenneen Pohjois-Korean pääkaupungista Pyongyangista kaksi kuukautta sitten. Mediatietojen mukaan kyseessä on Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin syrjäytetyn sedän Jang Song-thaekin varainhoitaja.

Jang oli suhteidensa ansiosta yksi Pohjois-Korean vaikutusvaltaisimmista henkilöistä ja hänen uskotaan olleen varsinainen vallankäyttäjä Kim Jong-unin taustalla.

Loikkarin kerrotaan olevan tällä hetkellä eteläkorealaisviranomaisten suojeluksessa salaisessa paikassa Kiinassa, jossa hän odottaa kuljetusta Etelä-Korean pääkaupunkiin Souliin.