Valtio kiristää otettaan mediasta Venäjällä

Uutistoimisto Ria Novostin lakkauttamisen syynä uskotaan olevan sen liian itsenäinen toiminta.

Ulkomaat
Vladimir Putin
Epa / Mikhail Metzel / Ria Novosti / Kreml

Venäjällä valtio kiristää otettaan maan tiedotusvälineistä. Presidentti Vladimir Putin päätti maanantaina lakkauttaa yhden maan suurimmista tietotoimistoista Ria Novostin ja alistaa sen uuteen toimistoon, jonka tehtävä on kertoa ulkomaille muun muassa Venäjän poliittisesta linjasta.

Järjestelyjen syynä uskotaan olevan Ria Novostin liian itsenäinen toiminta.

Uutinen Ria Novostin lakkauttamisesta kantautui tietotoimistolle muiden valtion tiedotusvälineiden kautta. Ria Novostin ja englanninkielisen Russia Todayn tilalle syntyy uusi Rossija Sevodnja - uutistoimisto, jonka tehtävänä on kertoa valtion politiikasta nimenomaan ulkomaalaisille.

Ria Novostin yli 2 000 työntekijälle Putinin päätös oli niin suuri shokki, ettei siitä maanantaina annettu lausuntoja.

Mutta yllätys se oli myös maan vähälukuiselle riippumattomalle medialle.

Novaja Gazetan kolumnistin Andrei Koleshnikovin mukaan huhuja Venäjän mediakentän uudelleenjärjestelyistä on vellonut jo pitkään, mutta suuria muutoksia odotettiin vasta olympialaisten jälkeen. Ria Novosti on järjestänyt muun muassa olympialaisiin liittyviä mediakierroksia Sotshissa.

Koko päätös on selvä signaali siitä, että Venäjän johdon propagandalinjasta on tulossa entistäkin suoraviivaisempaa, sanoo Koleshnikov. Nyt sen uhriksi joutui juuri Ria Novosti, joka on hänen mielestään nauttinut ammattitaitonsa takia myös riippumattoman median arvostusta.

Lakkautusta perustellaan säästöillä, sillä valtion menoja on pakko karsia ja valtion tavalla tai toisella omistama mediakenttä on laaja. Andrei Koleshnikov puolestaan uskoo, että todellinen syy ovat Ria Novostin virheet.

Esimerkiksi oppositiohenkisen Art Doc -festivaalin sponsorointi oli Koleshnikovin mielestä yksi mahdollinen syy Venäjän johdon tyytymättömyyteen.

Mutta yksi valtiojohtoa kismittänyt asia voi myös olla Ria Novostin tasapuolinen linja Ukrainan tapahtumien uutisoinnissa. Muun muassa Venäjän tv:n pääkanavilla mielenosoitusten osallistujamääriä vähäteltiin ja vastaavasti Ukrainan johtoa tukevien protestien väkimäärää liioiteltiin.

Päätöksen perusteista kertoo paljon se, että uuden, Venäjän johdon linjaa tukevan tietotoimiston johtoon nimitettiin Dmitry Kiseljov, joka Vesti Nedelja -ohjelmassaan väitti, että Venäjä ei millään tavalla painostanut Ukrainaa hylkäämään yhteistyösopimusta EU:n kanssa.

Uudet järjestelyt koskevat myös muutamaa muuta tiedotusvälinettä ja ne astuvat voimaan kolmen kuukauden kuluessa.