Tiesitkö – Tuikku on tuotemerkki

Kansan suussa tuikkukynttilästä on tullut yleiskielinen ilmaisu lämpökynttilälle. Kyseessä on kuitenkin kotimaisen valmistajan rekisteröity tuotemerkki. Kotimainen valmistaja suoltaa markkinoille noin 30 miljoonaa tuikkua vuodessa.

Kotimaa
Lämpökynttilä
Ari Vihanta / Yle

Suomalaiset polttavat talvisin useita kymmeniä miljoonia lämpökynttilöitä. Halkaisijaltaan 38 millimetrin ja korkeudeltaan 17 milliseen alumiinikuppiin pakattua kynttilää sanotaan yleisesti tuikuksi, tietämättään, että Tuikku on valmistajan rekisteröimä tuotemerkki.

Lämpökynttilät tulivat Suomen markkinoille 1960- ja 70-luvun taitteessa. Ne oli alun perin tehty ruuan ja juoman lämpimänä pitämiseksi.

– Silloin oli esimerkiksi teepannuja, joiden alla olevassa telineessä oli paikka kynttilälle. Liekki piti juoman lämpimänä, kertoo Suomen Kerta Oy:n markkinointipäällikkö Salla Kivinen-Luokomaa.

Perheyritys Suomen Kerta Oy omistaa vuonna 1892 perustetun Havi-tuotemerkin. Havin kynttilätehdas Riihimäellä valmistaa tuikkukynttilät.

– Havi oli pitkään ainoa lämpökynttilöiden valmistaja kotimaan markkinoille, siitä kansan suuhun vakiintui ilmaisu tuikkukynttilä, sanoo Kivinen-Luokomaa.

Tällä hetkellä Euroopassa on montakin suurta lämpökynttilöiden valmistajaa. Suomessa poltettujen lämpökynttilöiden määrää voikin vain arvailla.

– Esimerkiksi meidän koneemme voi tehdä 1,5 miljoonaa tuikkukynttilää päivässä. Pääosa menee kotimaan markkinoille.

Lämpökynttilöillä on kova kysyntä Euroopassa, mieltymykset vaihtelevat hieman maittain. Jossain halutaan värjätä poltettava parafiini, toisaalla taas lisätään joukkoon mieluusti hajusteita.

– Tuotekehittelyä tehdään jatkuvasti. Esimerkiksi toiveena on pidempi paloaika ja purkin suhteen on myös kehityssuunnitelmia.