1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Halpakaupan eettisyys on luottamuksen varassa

”Made in China” vilkkuu kauppojen tuotteissa – esimerkiksi Aasiasta tuotujen tekstiilien osuus jatkaa kasvuaan. Edullinen hinta takaa menekin, mutta kääntää katseet kaupan eettisyyteen. Toimitusjohtajat korostavat eettisyydessä luotettavien tavarantoimittajien merkitystä.

Kotimaan uutiset
Kiinalainen työntekijä työssään ompelukoneensa äärellä.
Kiinalainen työntekijä työssään ompelukoneensa äärellä.YLE

Tavaratalojen hyllyt pursuilevat ulkomailta kuskattuja tavaroita ja vaatteita. Esimerkiksi Pietarsaaressa ja Kokkolassa olevan Erkin hallin tuotteista suurin osa tulee Aasiasta ja Euroopasta.

– Kotimaassa ei valitettavasti enää tehdä paljon mitään. Hintahan siinä on tullut eteen, eli kotimaiset eivät pärjää hintakilpailussa esimerkiksi Aasian kanssa, sanoo Erkin hallin toimitusjohtaja Juhani Salo.

Salo myöntää, että Aasian tuotannon valvominen on hankalaa.

– Meidän täytyy pystyä luottamaan siihen, mitä hyväksi havaitut tavarantoimittajat kertovat. Yritämme pitää samat toimittajat emmekä automaattisesti etsi sitä halvinta vaihtoehtoa.

Meidän täytyy pystyä luottamaan siihen, mitä hyväksi havaitut tavarantoimittajat kertovat.

Juhani Salo, Erkin halli

Salon mukaan pienet ja isot tavarataloketjut ovat eettisyydessä suunnilleen samalla viivalla. Yhden mahdollisen eron hän kuitenkin keksii.

– Voi olla, että isommat tavoittelevat mahdollisimman halpaa hintaa meitä pienempiä enemmän. Isoissa ketjuissa puhutaan kuitenkin niin suurista tavaramääristä, jolloin sentin hintaerokin on tärkeä. Vaikea on tietysti muiden käytäntöjä lähteä arvioimaan, Salo pohtii,

Luottoa riittää

Kokkolalaisella Halpa-Halli -ketjulla on 39 myymälää, se työllistää noin 1 400 työntekijää. Toimitusjohtaja Janne Ylinen kertoo, että Aasiasta tuotujen tekstiilien osuus on valikoimassa vain kasvussa. Hän kuitenkin muistuttaa, että kansainvälisistä standardeista pidetään kuitenkin kiinni. Standardit kieltävät esimerkiksi lapsityövoiman käytön.

Kun toimitusjohtajilta kysyy luottavatko he todella valvonnan toimintaan, vastaus on samankaltainen – ja kääntyy jälleen tavarantoimittajiin.

– Kyllä se lähtee myös siitä luottamuksesta tavarantoimittajaan. Me yritämme tehdä yhteistyötä samojen luotettavaksi todettujen yhteistyökumppaneiden kanssa. On ollut tilanteita, joissa olemme vaihtaneet tavarantoimittajan, joka ei ole täyttänyt periaatteitamme, sanoo Halpa-Hallin toimitusjohtaja Janne Ylinen.

– Kyllä, minä luotan tutuksi tulleisiin tavarantoimittajiin, Salo puolestaan toteaa.

Kasvollisena perheyrityksenä me emme voi pelleillä näiden asioiden kanssa.

Janne Ylinen, Halpa-Halli

Vaikka tavarantoimittajien ja ulkopuolisten tarkastajien rooli on keskeinen, Ylinen myöntää lopullisen vastuun olevan kaupalla.

– Miehitystä on paikan päällä, ja minun lisäkseni ulkomaisilla tehtailla ja messuilla käyvät muutaman kerran vuodessa eri tuoteryhmien ostopäälliköt. Kasvollisena perheyrityksenä me emme voi pelleillä näiden asioiden kanssa.

Lue seuraavaksi