Maailman johtajat ja tanssiva kansa kohtaavat Mandelan muistojuhlassa

Johannesburgin muistojuhlassa yhdistyvät kansansankarin poismenoon liittyvä suru ja hänen suuren elämäntyönsä muistelusta kumpuava ilo.

Ulkomaat
Ihmisiä jalkapallostadionilla Sowetossa vähän ennen Nelson Mandelan muistojuhlan alkamista.
Ihmisiä jalkapallostadionilla Sowetossa vähän ennen Nelson Mandelan muistojuhlan alkamista 10. joulukuuta.Ian Langsdon / EPA

Etelä-Afrikan vapaustaistelijan Nelson Mandelan muistojuhla on käynnissä Johannesburgin jalkapallostadionilla.

Paikalle on ilmoittautunut lähes sata valtionpäämiestä ja lukuisa joukko erilaisia julkisuuden henkilöitä.

Stadion on täyttymässä arvokkaista surijoista, mutta Mandelaa muistellaan kansan parissa myös vähemmän murheellisissa merkeissä. Televisiokuvista nähdään, kuinka ihmisjoukot tanssivat ja laulavat Etelä-Afrikan vapaustaistelun ajan lauluja.

Muistojuhlaa latistaa voimakas sade, jonka takia monet kansalaiset ovat jääneet kotiin.

Johannesburgin suurella stadionilla esiintyy useita puhujia, joista mainittakoon Yhdysvaltain presidentti Barack Obama, Yhdysvaltain arkkivihollisen, Kuuban presidentti Raul Castro, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ja Kiinan varapresidentti Li Yuanchao. Terveisensä tuovat myös Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma sekä Mandelan lapsenlapset.

Suomesta muistojuhlaan osallistuvat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja presidentti Martti Ahtisaari, joka YK-tehtävissään tutustui Mandelaan läheisesti.

Lähteet: AP, Reuters