1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Vaarallisista rintaimplanteista vankeutta Ranskassa

Vaarallisia rintaimplantteja valmistaneen tehtaan johtaja on saanut pitkän vankeustuomion. Implanttien käyttö kiellettiin jo vuonna 2010.

Kuva: Guillaume Horcajuelo / EPA

Ranskassa vaaralliseksi todettuja rintaimplantteja valmistaneen PIP-tehtaan johtaja on tuomittu neljäksi vuodeksi vankeuteen.

Tehtaan perustajan Jean-Claude Masin tuomio petoksesta luettiin tuomioistuimessa Marseillessa tiistaina aamupäivällä. Tehtaan neljä muuta johtohenkilöä sai lievempiä tuomioita. Masin katsottiin salanneen silikonista valmistettujen rintaimplanttien terveysriskit.

Niitä on asennettu 300 000 naiselle ympäri maailmaa.

PIP-implantit on suositeltu poistettaviksi niiden suuren repeytymisriskin vuoksi.

Implantteja on asennettu ainakin seitsemälle suomalaisnaiselle Virossa.

Teollista silikonia sisältävien implanttien käyttö kiellettiin vuonna 2010. Repeytynyt silikoni voi aiheuttaa kovettumia, kipua, tulehduksia ja ärsytystä kudoksissa. Silikonia voi myös kulkeutua imusolmukkeisiin.