Yle pyrkii näyttämään kaikki tv-kanavansa HD:nä helmikuussa

Yle käyttää ensi vuoden mediatarjontaan ja toimintaan 473,5 miljoonaa euroa. Toimintasuunnitelmaan kuuluvat yhteiskunnallinen hanke Pelastetaan duunit sekä kuusi tuntia suoraa Strömsöä.

media
Yleisradion liput Ison Pajan edustalla.
Martina Näreharju

Yle lisää ensi vuonna teräväpiirtotuotantoa. Pyrkimyksenä on tuoda Ylen kaikki neljä televisiokanavaa teräväpiirto- eli HD-jakeluun helmikuussa. Lisäksi tavoitteena on, että kanavia voisi katsoa HD:nä Yle Areenassa.

Ylen hallintoneuvosto sopi vuoden 2014 toimintasuunnitelmasta tiistai-illan kokouksessa. Linjaus antaa suuntaviivat sille, miten Yle käyttää ensi vuoteen 473,5 miljoonaa euroa. Yle-veron ennakoitu tuotto yhtiölle on vajaat 462 miljoonaa euroa.

Yksi ensi vuoden kärkihankkeista on yhteiskunnallinen kampanja Pelastetaan duunit. Ylen, suomalaisen teollisuuden ja työntekijöiden yhteishankkeessa haetaan ratkaisuja suomalaisen työn säilyttämiseksi. Kampanja alkaa tammikuussa.

Ruotsinkieliset uutiset Aamu-tv:hen

Ruotsinkielisissä palveluissa Yle Fem -kanava uudistaa prime timen eli parhaan katseluajan ohjelmaa. Aamumakasiini _Min Morgon _myöhentyy syksystä alkaen iltaohjelmaksi ja lähetetään kolmena iltana viikossa.

Ruotsinkieliset uutiset tulevat mukaan suomenkieliseen Aamu-tv:hen.

Niin sanottu "hidas televisio" kasvattaa suosiotaan Pohjoismaissa, mihin Yle vastaa kuuden tunnin suoralla lähetyksellä Strömsöstä.

Ylen hallitukseen nimitettiin tiistaina uudeksi jäseneksi Carina Geber-Teir. Hän on finanssiyhtiö OP-Pohjolan viestintäjohtaja. Pois jää Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman, joka on toiminut hallituksessa vuodesta 2006.

Muut jäsenet vuonna 2014 ovat johtaja Heikki Hellman, professori Laura Kolbe, toimitusjohtaja Kirsi-Marja Laitinen, Senior Partner Tuomo Raasio ja partneri Ilkka Wäck. Henkilöstön nimeämä edustaja on toimittaja Raino Hurme. Puheenjohtajana jatkaa vuorineuvos Kari Neilimo.

Korjattu klo 21.50: Kyseessä hallintoneuvoston, ei hallituksen kokous