Johanna Kurkela duetoi Marco Hietalan kanssa joululevyllä

Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva laulaja Johanna Kurkela on asunut viimeiset vuodet Pohjois-Karjalassa. Hän kehuu vuolaasti kiteeläistä yhteisöllisyyttä. Joululevy syntyi paikallisessa kesäillassa.

Kuva: Mikko Harma

Johanna Kurkelalta ilmestyi joululevy marraskuun puolivälissä. Levyllä on sekä perinteisiä joululauluja, että joitain uusia sävellyksiä. Levy syntyi hyvin pitkälti kiteeläisessä kesämaisemassa:

- Simo Reunamäen kanssa istuttiin täällä Kiteellä kesäillassa. Aurinko paistoi, kuitenkin mietimme joulun aikaa, läheisten kanssa olemista, arkkityyppistä kotiinpaluutakin. Teimme yhdessä muun muassa kappaleen_ kotiin_.

Levyllä kuullaan myös duetto Marco Hietalan kanssa. Nightwish-basisti Hietala suomensi joululevylle kappaleen Wexford Carol.

- Oli hienoa saada levylle Marco Hietalan teksti ja saada myös esittää Oi joulunajan ihmiset duettona Marcon kanssa.

Perineisessä joululaulussa Tonttu kuullaan Tuomas Holopaisen kosketinsoitantaa.

- Tuomaksen kanssa tehtiin musiikillista yhteistyötä ensimmäisen kerran jo Dolores Haze -levyllä Satojen merien näkijä -kappaleessa. Oli ihana pyytää muitakin tuttuja ihmisiä mukaan levylle, yhdellä raidalla laulavat muun muassa minun sisarukset.

- Joululevyjähän tehdään paljon. Itsellenikin oli haaste, miten tehdä tuore, raikas, perusteltu joululevy. Mielestäni siinä onnistuttiin hyvin, levynteko oli kuin ihana matka, huokailee Kurkela.

Kitee: Kuin pieni talo preerialla

Johanna Kurkela konsertoi Kiteen kirkossa 11.12.2013. Kitee saa kiitosta Pohjanmaalta kotoisin olevalta muusikolta:

- On ihana laulaa Kiteen kirkossa. Olen esiintynyt täällä kerran aikaisemmin, siitä jäi hyvät muistot. Kiteellä asumisessa on väillä sellainen Pieni talo preerialla -meininki. Ihmiset ovat avoimia, täällä on sellaista yhteisöllisyyttä. Ihmisten kanssa on mukava vaihtaa muutama sana kauppareissullansa.

Melko tiiviistä joukonserttikierueesta huolimatta Johanna Kurkela pitää jouluun rauhoittumisesta ja sen tuomasta tunnelmasta.

- Tykkään fiilistellä joulua jo hyvissä ajoin. Pidän esimerkiksi neulomisesta. Itsetehtyjä lahjoja on kiva antaa ja saada. Joululevyjäkin tulee kuunneltua. Esimekiksi Enyan _And winter came _on sellainen levy, joka on soinut paljon tänä vuonna.