Väistyvän radiolähetysauton monet vaiheet – vessaääniä ja kätevä pukukoppi

Yle Pohjois-Karjalan Radion lähetysauto Ripsa on palvellut melkein 20 vuotta, ja ajoa on kertynyt lähes 400 000 kilometriä. Eläkkeelle jäävän pakettiauton historiaan mahtuu värikkäitä tapauksia.

media
Ripsa pakkasessa tammikuussa 2010.
Heikki Haapalainen / Yle

Valkoinen lähetysauto Ripsa Yle-teippauksin on tuttu näky vuodesta 1996 lähtien Pohjois-Karjalassa. Ford Transit -merkkinen pakettiauto on kulkenut toimittajan ja äänitarkkailijan kanssa erilaisissa tapahtumissa ihmisten keskellä – lisäksi Ripsaa on käytetty Yle Radio 1:n kirkkolähetyksiin.

Äänitarkkailijalle ovat tulleet tutuksi ennen radiolähetystä autoon kuuluvat äänimaisemat.

- Toimittajalla oli reppulähetin päällä ennen haastattelua ja toimittaja suuntasikin vessaan. Äänistä tajusin, että nyt ollaan wc-asioilla. Suljin ennakkokuuntelun ripeästi häveliäisyyssyistä, tekniikan vastaava Ari Haimakainen naurahtaa.

Suljin ennakkokuuntelun ripeästi häveliäisyyssyistä.

Ari Haimakainen

- Olin asentanut mikrofonit kirkkoon valmiiksi ja kuulin, kuinka kirkossa puhuttiin epäuskoiseen sävyyn, että voiko noin pienillä mikrofoneilla oikeasti saada lähetystä aikaan, muistelee puolestaan äänitarkkailijankin työtä tekevä toimittaja Heikki Haapalainen.

Pakkasen ripsahdus ja sateen ripeksintä

Ajokilometrejä on kertynyt ilmastoimattomalla Ripsalla lähes 400 000 kilometriä.

- Vedimme suoraa luonto-ohjelmaa hellepäivänä Kolin kansallispuistossa Lieksassa. Tämän jälkeen kaipasimme vilvoitusta, ja käytimme autoa pukukoppina ennen uimaan menoa, Haapalainen paljastaa.

Tarina kertoo, että Ripsassa on takavuosina yövyttykin. Lähetysauton nimi on peräisin yleisökilpailusta. Lopullisen valinnan teki arvovaltainen työryhmä.

- Muistelisin, että Ripsa ajateltiin pakkasen ripsahduksena ja sateen ripeksintänä, kertoo Ari Haimakainen.

Joensuuhun tulee uusi ääniauto tammikuussa 2014. Myös uusi ajoneuvo on Ford Transit -pakettiauto, ja sen tekniikka pohjautuu nykyaikaiseen satelliittijärjestelmään. Autosta voidaan tehdä suoria radio- ja tv-lähetyksiä.