Vankilakampuksen elämä ei naapuriin näy

Laukaan avovankila ja Jyväskylän yhdyskuntaseuraamuslaitos yhdistetään yhdeksi vankilakampukseksi. Tällä hetkellä kampukselle etsitään sopivaa paikkaa ja tiloja Jyväskylästä hyvien kulkuyhteyksien ääreltä.

Kotimaa
Laukaan avovankila
Laukaan avovankilaYLE Keski-Suomi

Avovankilalla ja yhdyskuntaseuraamustoimistolla on monia samoja tehtäviä, joten ne halutaan keskittää nyt samaan paikkaan Keski-Suomessa.

– Meillä on toimintaohjelmia, joilla pyrimme estämään tuomittujen rikosten uusintaa ja edistämään tuomittujen motivaatiota. Ohjelmissa käsittelemme myös päihteiden käyttöä ja päihdeongelmiin liittyvää käyttäytymistä. Toiminnat ovat hyvin samanlaisia sekä vankilassa että yhdyskuntaseuraamuspuolella, joten henkilöstöresursseja voi käyttää kampuksella entistä tehokkaammin ja laaja-alaisemmin, Laukaan avovankilan johtaja Tuula Tarvainen sanoo.

Avovankila edellyttää päihteettömyyttä

Laukaan avovankilassa on vankeja, joita on tuomittu muun muassa väkivalta-, ja huumausainerikoksista sekä rattijuopumuksista. Avovankilaan pääsevät vain hyvin käyttäytyvät vangit, joiden tuomio on loppusuoralla.

– Lähtökohta on se, että avolaitokseen tulevat sellaiset vangit, joiden voidaan olettaa olevan täällä vankilassa, eli he eivät poistu täältä luvatta. Siinä vaiheessa, kun vanki hakeutuu avolaitokseen, niin selvitetään hyvin tarkkaan edellytykset, mitkä hänellä on selviytyä täällä. Käytännössä edellytetään päihteettömyyttä, Tarvainen sanoo.

Laukaan avovankilassa liikaa tilaa

Laukaan vankilan ongelmana on tällä hetkellä tila, koska sitä on liikaa. Parhaillaan selvitetään, millaisia tiloja uusia kampus tarvitsee. Kilpailutus Jyväskylän vankilakampuksen paikasta ratkaistaan keväällä. Tarvainen sanoo, että vankilan perustaminen uuteen paikkaan herättää aina ennakkoluuloja. Tarvainen muistuttaa, ettei vankilan arki juuri näy lähialueille.

– Vankila ei tuo levottomuutta eikä sosiaalisia ongelmia ympäristöönsä. Ne syntyvät muista asioista. Uskallan väittää tällä kokemuksella, mikä minulla on rikosseuraamuslaitoksen tehtävissä, että vankila lisää lähiympäristön turvallisuutta, Tarvainen toteaa.

"Emme me ole niin kauheita"

Myös avovankilassa rangaistusta suorittava ja nimettömänä pysyttelevä vanki toivoo ihmisiltä ennakkoluulottomuutta.

– Monilla on omia käsityksiä vangeista, mutta sanoisin näin, että mekin olemme tavallisia ihmisiä. Emme me niin kauheita ole. Se on ihan yksilöstä kiinni, että ei kannata asennoitua kauhulla, hän sanoo.