1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kiinteistölautakunta vähättelee rooliaan Guggenheimin tonttivarauksessa

Lautakunta käsittelee torstaina Eteläsataman Makasiiniterminaalin tontin varaamista kahdeksi vuodeksi museon arkkitehtuurikilpailun järjestämistä varten. Lautakunnassa uskotaan kuitenkin vahvasti asian päätyvän vielä kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Kotimaan uutiset
Ilmakuva alueesta Eteläsatamassa, johon Helsingin Guggenheim-museo rakennettaisiin.
Ilmakuva alueesta Eteläsatamassa, johon Helsingin Guggenheim-museo rakennettaisiin.

Eteläsataman Makasiiniterminaalin tontin varaamista Guggenheim-museon arkkitehtikilpailua varten puidaan torstaina kiinteistölautakunnassa. Lautakunnan jäsenet arvioivat kuitenkin, että kaupunginhallitus ottaa asian käsittelyynsä riippumatta kiinteistölautakunnan ratkaisusta.

Yle Uutisten kyselyssä tontin varaamiseen ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti viisi kiinteistölautakunnan jäsentä. Kannattajia oli puolestaan kolme. Kaupunginhallituksessa tilanne voi kuitenkin olla toinen.

- Olen varma, että kyseinen kilpailu tullaan järjestämään, koska kaupunginhallituksessa enemmistö on tietojeni mukaan päättämässä tämän asian puolesta, sanoo tontin varaamista vastustava vihreiden Tuomas Rantanen.

Myös kiinteistölautakunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Pia Pakarinen uskoo asian olevan kaupunginhallituksen käsissä.

- Minun mielestäni tämä ei ole varsinaisesti poliittinen kysymys, vaan tässä on aika paljon kysymys siitä, ketkä ovat päättämässä asiasta. Kaupunginhallituksessa voi olla ihan eri tilanne kuin lautakunnassa, sanoo Pakarinen.

Arkkitehtikilpailu jakaa edelleen mielipiteitä

Eteläsataman tonttia ollaan varaamassa kahdeksi vuodeksi kilpailun järjestämistä varten. Pakarinen haluaa kuitenkin muistuttaa, että tontin varaaminen ei vielä tarkoita, että museo todella rakennettaisiin.

- Kyllä minä haluaisin katsoa tämän kortin ja nähdä, mitä Helsingille tarjotaan. Nyt on puhuttu vielä aika pitkälti mielikuvista, eikä meille minun mielestäni ole konkreettisia päätöksenteon edellytyksiä itse sen museon suhteen. Olisi sääli jäädä tähän, koska silloin emme saisi koskaan tietää, millainen varsinainen tarjous olisi, sanoo Pakarinen.

Rantanen puolestaan on sitä mieltä, että jo ennen arkkitehtuurikilpailun järjestämistä pitäisi selvittää, onko hanke ylipäänsä toteuttamiskelpoinen.

- Jos kaupunki lähtee tilaamaan Guggenheim -säätiön kautta arkkitehtitöitä kansainvälisesti merkittäviltä arkkitehtitoimistoilta, ajaudutaan helposti tilanteeseen, missä on hirveän vaikea enää arvioida järkevästi sitä, onko koko hanke ylipäätään toteuttamiskelpoinen, sanoo Rantanen.

Lue seuraavaksi