1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Jari Lindström pyrkii Perussuomalaisten ryhmän johtoon

Valinta tehdään kevätistuntokauden alussa.

Jari Lindström Kuva: Antti Kolppo / Yle

Kansanedustaja Jari Lindström haastaa Pirkko Ruohonen-Lernerin Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajuudesta.

Lindström ilmoitti eduskuntaryhmälle lähtevänsä ehdolle.

- Niin moni on tullut kysymään, että lähdenkö. Katsoin, että haastetaan nyt, Lindström perustelee ehdokkuuttaan.

Osa perussuomalaisten kansanedustajista on ollut tyytymättömiä Ruohonen-Lernerin tyyliin.

Lindström ei halua suoraan arvostella Ruohonen-Lerneriä, mutta sanoo itse olevansa "toisenlainen".

- Pirkko on omanlaisensa ja hänelle kaikki kunnia. Tällä saataisiin vähän vaihtelua ja uutta verta ryhmän johtoon. Lindström sanoo. Lindström on ensimmäisen kauden kansanedustaja Kymen vaalipiiristä.

Ruohonen-Lerner harkitsee luopumista

Ryhmää kolme vuotta johtanut Pirkko Ruohonen-Lerner vaikutti ryhmäkokouksen jälkeen harmistuneelta, mutta kiisti olevansa pettynyt. Hän sanoo harkitsevansa omaa asemaansa joulun yli.

- Asia on harkinnassa. Katsotaan sitten helmikuussa, mikä on tilanne.

Ruohonen-Lerner kuvaa ryhmän johtamista "raskaaksi pestiksi". Hän sanoo päivystäneensä kolme vuotta 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä läpi vuoden.

- Tämä on vaativa, vastuullinen tehtävä Ruohonen-Lerner sanoo.

Ruohonen-Lernerin tulkinnan mukaan Lindström ei ole ollut tyytyväinen nykyisen puheenjohtajan toimintaan.

- Halutaan vaihtaa. Hän ei ole itse tyytyväinen ja hän haluaa asettua haastamaan minut, Ruohonen-Lerner sanoo.

Ruohonen-Lerner on ollut puheenjohtaja Timo Soinin (ps) luottohenkilö eduskuntaryhmän johdossa.

Valinta tehdään kevätistuntokauden alussa.