Työttömien poliisien määrä nousee yli parin sadan

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan huono työllisyystilanne on lyhytaikainen.

Kotimaa

Tällä hetkellä poliiseja on työttömänä 150. Määrä noussee tammikuussa selvästi yli kahdensadan. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan tilanne on erittäin vaikea, mutta lyhytaikainen. Paljon riippuu sitä miten työllisyysvaroin pystytään tilapäisesti poliiseja palkkaamaan.

– Poliisin tulevaisuus lähivuosina näyttää kohtuullisen hyvältä. Toiminnan edellytykset on turvattu, Paatero totesi valanantaneille poliiseille tänään Poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella.

Paateron mukaan poliisin määrä ensi vuoden aikana pystytään säilyttämään kutakuinkin nykyisellä tasolla eli noin 7500:ssa. Samaan aikaan muun henkilöstön määrä hieman laskee. Vuoden lopulla tiukan rahoitustilanteen vuoksi voi olla runsas sata työtöntä.

– Vuonna 2015 poliisien määrä on arviolta 7400 ja työttömänä on tuolloin 50-60 poliisia.