Ruotsi tehostaa väkivaltaisten ääriliikkeiden torjuntaa

Ruotsi suunnittelee myös yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa ääriliikehdinnän hillitsemiseksi.

Ulkomaat

Ruotsi suunnittelee uusia toimia väkivaltaisten ääriliikkeiden torjumiseksi.

Ruotsin television mukaan tuoreessa hallituksen selvityksessä ehdotetaan, että viranomaiset alkavat selvittää mahdollisuuksia lisätä yhteistyötä poliisin, koulujen ja sosiaaliviranomaisten välillä. Tavoitteena on pyrkiä tunnistamaan ja ehkäisemään ääriliikehdintää nykyistä paremmin.

Selvityksessä ehdotetaan myös, että Ruotsiin nimitetään kansallinen koordinaattori nimittämistä ekstremismin ehkäisemiseksi. Hänen tehtävänään on kerätä ja jakaa tietoa ääriliikkeistä.

Selvityksen mukaan Ruotsin tulisi myös tehdä yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa.

Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon mukaan Ruotsissa on nykyisin noin 200 väkivaltaan valmista ääri-islamistia.

Asiantuntijat moittivat selvitystä

Kolme ääriliikkeisiin perehtynyttä asiantuntijaa arvostelee Dagens Nyheter -lehden kirjoituksessa selvityksen johtopäätöksiä.

Kirjoituksen ovat allekirjoittaneet dosentti Helene Lööw Uppsalan yliopistosta, tutkimussäätiö Expon johtaja Daniel Poohl ja suvaitsevuusprojektin perustaja Christer Mattson sosiaalihallinnosta, jotka ovat olleet asiantuntijoina selvitystä tehtäessä.

Kolmikko on tyytymätön siihen, että raportissa niputetaan yhteen erilaiset ääriainekset, annetaan ideologialle liian vähän painoa ja ääriliikehdinnän vastaiset toimet suunnataan nuoriin.

- Anders Breivik ei ollut mikään sekaisin oleva teini-ikäinen, kun hän aloitti matkansa kirjoituspöytäsoturista terroristiksi, he kirjoittavat viitaten Norjan heinäkuun 2011 terrori-iskujen tekijään.

Kirjoittajat huomauttavat, että erilaiset ääriliikehdinnän muodot vaativat erilaisia toimenpiteitä. Islamismin sekä äärioikeistolaisuuden ja äärivasemmistolaisuuden vaikuttimet ovat erilaisia, he toteavat.

Selvityksen suurin puute on heidän mielestään epäideologisointi, joka johtaa ehdotetut toimenpiteet väärään suuntaan.

Lähteet: Yle Uutiset