Lipeäkala ei ole ollut turskaa enää vuosiin

Perinteinen lipeäkala tehdään nykyään molvasta. Turskaa se ei ole ollut sitten 1970-luvun.

Kotimaa

Joulupöydissä syöty lipeäkala ei ole ollut turskaa enää vuosikymmeniin. Turskan sijaan Suomessa syödään molvaa, kertoo Suomen Luonto. (siirryt toiseen palveluun)

Lehden nettisivujen mukaan turska on hävinnyt pöydistä Pohjois-Atlantin vähentyneen turskakannan takia. Myös kova kysyntä Etelä-Euroopassa on pitänyt huolen siitä, ettei turskaa riitä suomalaisten joulupöytiin.

Esimerkiksi Espanjassa turskaa ostetaan liki hinnalla millä tahansa perinteisen jouluruoan, kuivatun, tönkkösuolatun bacalaon valmistamiseksi.

Lipeäkala on perinteinen jouluruoka, johon ennen käytettiin turskaa tai joskus myös seitiä ja koljaa. Nykyisin raaka-aine on liki aina molvaa.

Molva on turskakaloihin ja mateiden heimoon kuuluva pohjakala.