1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Talo myydään alta - Musta Lammas etsii uutta kotia

Tampereen seurakuntien asunnottomien päiväkeskus Musta Lammas joutuu tyhjäämään tilansa kevään aikana. Seurakuntayhtymä on päättänyt myydä tilat, joissa Musta Lammas toimii.

Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Päiväkeskus Musta Lammas on tarjonnut asunnottomille mahdollisuuden joulunviettoon jo kahdeksana vuotena. Tämäkään joulu ei ole poikkeus, onneksi. Läheltä piti, ettei ruokaa olisi jaettu asunnottomille tänä jouluna.  Marraskuinen terveystarkastus osoitti, että toimitilat ja kylmäkalusteet eivät täytä määräyksiä. Mustan Lampaan käytössä ei ole myöskään vaadittavaa kylmäkuljetuskalustoa.

Suurin puute oli kylmäketjun katkeaminen.

Matti Helin

– Joulunpyhät ovat perinteisesti kiireistä aikaa. Väkeä on liikenteessä ollut hyvin, olisi ollut pettymys, jos Musta Lammas ei olisi ollut auki, sanoo diakoniajohtaja Matti Helin.

– Suurin puute oli kylmäketjun katkeaminen. On esimerkiksi sellainen vaatimus, että kylmälaitteiden pitäisi olla yhdessä tilassa. Nyt ne ovat ympäri taloa ja kylmäketju katkeaa jakelutilanteessa.

– Kuljetuspuolellakaan ei ollut kylmäketjua, mutta nyt toimintamme yhdistetään RuokaNyssen toimintaan. Tammikuun 7. päivästä lähtien tämä toimii yhteistyönä, Helin iloitsee.

Kaksi kilometriä Keskustorilta on rajana

Mustan Lampaan vilkkain aika on käsillä. Aamupuuroa on normaalina arkipäivänäkin syömässä kahdeksan jälkeen jo noin 30 ihmistä ja lisää tulee. Joulupäivänä pitää kiirettä, sillä odotettavissa on 200–300 kävijää. Edessä on viimeinen joulu vanhan puutalokorttelin tiloissa.  

Seurakuntayhtymä on myymässä tiloja, joten joudumme tyhjentämään paikan joka tapauksessa.

Matti Helin

– Toiminnalle tarvitaan uudet tilat. Toistaiseksi ei ole onnistunut, mutta uskon ja toivon, että valoa saadaan kevään aikana.  Näissä tiloissa toiminta ei voi jatkua pitkään, Matti Helin sanoo.  

– Seurakuntayhtymä on myymässä tiloja, joten joudumme tyhjentämään paikan joka tapauksessa. Nyt käydään läpi kaikki seurakunnan kiinteistöt, ja seuraavaksi etsitään vuokratiloja.

Nykyiset tilat ovat toiminnan kannalta huonot ja sokkeloiset. Suurin vaatimus uudelta paikalta on kuitenkin sijainti.  

– Kaksi kilometriä Keskustorilta on se raja, miltä alueelta uutta paikkaa haetaan, diakoniajohtaja Matti Helin sanoo.