1. yle.fi
  2. Uutiset

Nuoret murhaajat ovat koulukiusattuja

Jokainen suunniteltuun henkirikokseen syyllistynyt nuori on kokenut koulukiusaamista, käy ilmi sisäasiainministeriön selvityksestä. Kiusaaminen jättää elinikäiset henkiset arvet, jotka eivät parannu ilman auttajaa. Kiusattujen mukaan vain kiusaamisesta puhuminen auttaa.

Kotimaan uutiset
Koulun ovi
Heikki Ahonen / Yle

Haukkumista, tönimistä ja jopa kivillä heittelyä. Tätä kaikkea oli nyt parikymppisen Nooran kouluaika. Kiusaaminen kohdistui ulkonäköön ja perheasioihin.

- En ollut samanlainen kuin muut. Kiusaaminen alkoi kolmannella luokalla ja kesti koko peruskoulun yhdeksänteen luokkaan asti.

Noora kertoo olleensa yksin koko tämän ajan. Koulun jälkeen hän sairastui vakavaan masennukseen, joka on uusiutunut kolme kertaa.

- Mun elämä on nyt niin hyvällä mallilla, että se mikä joskus on tapahtunut ei enää vaikuta, sanoo masennuksesta parantunut nuori nainen.

Kiusaamisen arvet kulkevat mukana koko elämän

Moona muutti kahdeksannella luokalla uuteen kaupunkiin, Lahteen. Tulokasta alettiin heti syrjiä, eikä häntä otettu mukaan ryhmään ja jätettiin yksin. Syytä koulukiusaamiseen Moona ei vieläkään osaa sanoa.

- En tuntenut muutenkaan ketään, joten olin kirjaimellisesti yksin ympäri vuorokauden. Äiti teki vuorotyötä, joten hänkään ei ollut tukemassa eikä huomannut asiaa. Puoleen vuoteen mulla ei ollut ketään ja tosi huono olo koko ajan, kertoo kouluajoistaan nyt 18-vuotias Moona.

Myös Ida on kokenut ulkopuolelle jättämistä, nimittelyä ja haukkumista. Kiusaaminen oli myös fyysistä: muksimista, tönimistä ja lyömistä sekä koulussa että vapaa-ajalla. Vaikka koulussa asiaan puututtiinkin, vastuuta palloteltiin koulun ja ulkopuolisten välillä.

- Kyllä se vieläkin vaikuttaa. Jos näen jonkun kiusaajista kaupungilla, niin se horjuttaa itsetuntoa, vaikka osa on jo pyytänyt tekojaan anteeksi. Kyllä ne arvet kantaa mukanaan. Ei niistä koskaan pääse yli.

Nuoria murhaajia ja kouluampujia kiusattiin koulussa

Sisäasiainministeriössä on huomattu, että koulukiusaamisella voi olla vakavat seuraukset. Ministeriössä on käyty läpi nuorten 2000-luvulla tekemät etukäteen suunnitellut henkirikokset, joissa on kuollut yksi tai useampia henkilöitä. Tulos on hätkähdyttävä.

- Kaikkien näiden tekijöiden taustalta löytyi koulukiusaamista. He olivat olleet koulukiusaamisen uhreja, kertoo sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen.

Sama tulos näkyy myös Mankkisen mukaan myös kansainvälisissä tutkimuksissa. Koulukiusaamiseen puuttuminen onkin kaikkien turvallisuuden kannalta välttämätöntä.

- Jos jää yksin sen kiusaamiskokemuksen kanssa, se voi johtaa hyvin vakaviin tekoihin.

Kiusatut: Nyt Riittää! Puhukaa, kirjoittakaa ja kertokaa

Ida, Moona Ja Noora ovat mukana Päijät-Hämeen poliisin ideoimassa kiusaamista ehkäisevässä NYT RIITTÄÄ!–hankkeessa. Sen materiaalin ovat tuottaneet nuoret omista kokemuksistaan. Tarinoiden pohjalta tehtyjä videoita ja toimintamallia käytetään muun muassa koulujen vanhempainilloissa.

Noora selvisi kiusaamisesta puhumalla monen eri nuorisopsykiatrian ja nuorisopalvelujen työntekijän kanssa.

- Olen huomannut, että kun teen kirjoitelmia omasta elämästä ja kun saa vain purkaa sitä johonkin paperille tai toiselle ihmiselle, niin alkaa helpottaa

Myös Ida kannustaa puhumaan asiasta avoimesti. Kiusaajia hän kehottaa kuvittelemaan asian omalle kohdalle ja miettimään, miltä tuntuu, jos joku kiusaa häntä itseään. Moona on samaa mieltä ja kehottaa puhumaan kiusaamisesta mahdollisimman paljon ja ottamaan esille vaikka itsemurhia, joihin on liittynyt kiusaamista.

Nooran mielestä kiusaaminen kannattaa käsitellä heti yhteisössä, jossa se on tapahtunut. Ulkopuolinen voi auttaa, mutta ratkaisu löytyy sisäpuolelta. Jos nuorella ei ole ketään, jolle asiasta voi puhua, Moona kehottaa kääntymään ammattilaisten puoleen. Itse hän sai apua nuorten psykiatrisen hoidon matalan kynnyksen yksiköstä SIHTIstä. Ida löysi tukea Lahden nuorisopalvelujen Dominosta.

Lue seuraavaksi