1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Kristina Cruises lomauttaa lähes koko henkilöstönsä

Noin 150 henkilön lomautusten on määrä alkaa joulun jälkeen. Talousvaikeuksiin ajautunut varustamo hyväksyttiin yrityssaneeraukseen marraskuussa.

Kuva: Juha Korhonen / Yle

Kotkalainen varustamo Kristina Cruises lomauttaa lähes koko henkilöstönsä. Meneillään olevissa yt-neuvotteluissa on sovittu noin 150 ihmisen lomautuksista, jotka alkavat joulun jälkeen. Lomautusten ulkopuolelle jäävät kunnossapidon työntekijät sekä osa toimistotyöntekijöistä.

Lomautukset kestävät maksimissaan kolme kuukautta. Kristina Cruises on perunut Kanariansaarten matkansa. Kevään muita risteilyjä yhtiö myy edelleen.

Kristina Cruises ajautui talousvaikeuksiin aiemmin tänä vuonna. Yhtiö hyväksyttiin yrityssaneeraukseen marraskuussa.