Näkökulma: Kaikki joukolla vanhustalkoisiin

Vanhusten laitospaikkojen alasajo jatkuu Etelä-Karjalassa ensi vuoden jälkeen. Pystytäänkö korvaavia hoitotapoja luomaan ajoissa? Ainakin lähimmäisenrakkaudelle on yhä kovempi tilaus.

Lappeenrannassa Sammonlahden vanhainkodissa on nyt kova ryysis. Taipalsaaren sairaalan lakkautettavilta vuodeosastoilta on saapunut vuodepotilaita, ylipaikoille, siirtymäajaksi. Osa Taipalsaarelta muuttaneista taas on ollut siinä kunnossa, että on pystynyt nousemaan sängyn pohjalta palveluasuntoon.

Nämä ovat niitä onnellisia loppuja, joskus lähes ihmeparantumisia. Tähän pyrkii Eksote koko maakunnassa. Tavoitteena on, ettei huonokuntoisuuttaan laitokseen suistuvia vanhuksia enää ilmaantuisi lainkaan.

Päätöksiä uusista vuodeosastojen lakkautuksista ei vielä ole, mutta vuoden, parin päästä tilanne on toinen. Tehostettua palveluasumista ja kotihoitoa on luvassa moneen kuntaan vuodepaikkojen sijaan. Toivottavasti oikein ja ajoissa resurssoituna.

Kukapa haluaisi itsensä tai läheisensä joutuvan sängyn vangiksi kattoon tuijottamaan. Avainsanoja ovat nyt palveluverkon muutos ja toimintamuotojen kehittäminen. Näissä onkin haastetta kerrakseen.

**Lisää niitä paljonpuhuttuja käsipareja ei Eksoteen ole lupa hankkia **nykyistä enempää ainakaan lähivuosina. Teknologiaa kyllä, niin kuin ovivahteja ja  ruokinta-automaatteja.

Pyrkimyksenä on kuitenkin kotiavun kehittäminen lääkkeiden jakelua monipuolisemmaksi. Samaa fiksummin tekemistä hokivat ministerimme, kun rakennepaketin yhteydessä julkistivat kolmensadan miljoonan euron säästöt vanhuspalveluista.

**Vaan jos lähihoitaja piipahtaa vanhuksen kotona nykyisinkin vain katsomassa tilanteen **ja antamassa lääkkeet, kuka auttaa syömisessä, pukeutumisessa ja peseytymisessä? Sitä eivät ratkaise uudet työmuodot, siihen tarvitaan käsipareja, yhä useammalle. Ja yhä huonokuntoisemmalle.

**Omaishoito, naapuriapu ja kolmannen sektorin vapaaehtoistyö **nousevat puheissa koko ajan korkeammalle jalustalle. Omaisia ja järjestöihmisiä tarvitaan, sanovat painokkaasti jo virkamiehetkin. Eikä ulkoiluttamiseen tietysti tarvitakaan lähihoitajan koulutusta.  

Oman puheenvuoronsa keskusteluun toi viime sunnuntaina lehden yleisönosastossa kokoomuksen imatralainen kansanedustaja Anu Urpalainen. Näin:

"Hoito on ammattilaisten ja yhteiskunnan tehtävä, jota valtio ja kunta verovaroin järjestää.  Hoiva on laajempi käsite, se on lähimmäisten, perheiden ja ystävien, tuttavien, siis meidän kaikkien oikeus ja velvollisuus," kirjoitti hän.

Ja edelleen: "Tarvitsemme vakavaa kansallista ja henkilökohtaista perheen sisäistä keskustelua vastuusta, välittämisestä ja toisista huolehtimisesta."

Niinpä. Irtoaisiko meistä hieman korkeampaa viitseliäisyyttä, moraalia ja ihmisyyttä? Itsetutkiskelu ei ole pahitteeksi. Mutta ei oteta ylivoimaista taakkaa, ei myöskään tarpeetonta syyllisyyden taakkaa. Minä olen seurannut läheltä kahden omaishoitajan uhrautumista ja uhriutumista, toisen uupumista menehtymiseen saakka.

Monilla vanhuksilla on ympärillään avuliaita lapsia, sukulaisia, naapureita ja ystäviä. Mutta entä ne, joilla ei ole. Mitä vanhemmaksi elää, sitä vähemmän on.

Kansalaisten on syytä pysyä valppaina. Yhteiskunnan tasoa mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimpiaan, sanotaan. Jos on varaa ostaa yksityisiä palveluja, hyvä. Jos ei ole, onko köyhän asema tulevaisuudessa entistä surkeampi, kun väestö ikääntyy eikä vahvaa talouskasvua ole näköpiirissä? Pelkään, että näin se menee.

Kurkistetaanpa vielä Anu Urpalaisen kristallipalloon.

**"Suomi ei pysty tulevaisuudessa kohdistamaan lisää verovaroja vanhushoivan rahoittamiseen. **Suuret ikäluokat jälkeläisineen joutuvat maksamaan itse ison osan vanhushoivansa kustannuksista. Toivon sydämestäni, ja toimin niin, että lähimmäisen kosketus ja läsnäolo ovat kiinteä osa tulevaisuuden  vanhushoivaa."